fagosytoinnin

Fagosytointi eli fagosytointi on solujen kyky sisään imeä ja hajottaa suuria partikkeleita, kuten bakteereita, kuolleita solun osia ja muita vieraita aineita. Prosessi on keskeinen osa epäspesifistä immuunipuolustusta ja voi toimia myös adaptiivisen immuunivasteen käynnistäjänä.

Prosessi alkaa partikkeleiden tunnistuksesta ja kiinnittymisestä fagosyyttisen solukalvon reseptoreiden avulla. Tämän jälkeen partikeli internalisoidaan fagosomiksi, joka fuusioituu lysosomeihin muodostaen fagolysosomeja. Hajotus tapahtuu entsyymien sekä oksidatiivisten ja nitrogeenisten reaktiotien vaikutuksesta. Lopulta hajotetut aineet esitetään immuunijärjestelmälle; usein proteiineja esitetään MHC II -molekyyleihin, mikä aktivoi adaptiivisen immuunivasteen. Joissakin soluissa voi olla myös antigeenin esitys MHC I:lle.

Fagosytoinnin pääsoluja ovat makrofagit, neutrofiilit ja dendriittisolut. Makrofagit ja dendriittisolut sijaitsevat kudoksissa sekä elimistön suuremmissa elimissä kuten maksassa, pernassa ja keuhkojen alveoleissa. Neutrofiilit ovat nopeita ensisijaisia vastaajia tulehdusalueelle ja voivat suorittaa fagosytoinnin nopeasti, ennen muiden solujen aktivoitumista.

Fagosytoinnin tärkeä osa on opsonisaatio, jossa antigeenirakenteet ja komplementsit merkitsevät partikkelit helpommin kiinnittymään fagosyyttien reseptoreihin kuten Fc-reseptoreihin ja komplementsireseptoreihin. Tämä tehostaa sekä partikkeleiden poistamista että adaptiivisen immuunivasteen aktivoitumista.

Vikojen tai puutteiden fagosytoinnissa voi esiintyä immuunijärjestelmän häiriöitä, kuten krooninen granulomatoosi (CGD), jossa NADPH-oksidaasin toiminta on puutteellista ja hapetumisreaktiot ovat heikentyneet. Tällöin bakteerien ja sienten torjunta heikkenee ja kroonisten tulehdusten riski kasvaa.