fagosytoinnissa

Fagosytointi, eli fagosytointi, on solujen kykyä ottaa ja hajottaa suuria hiukkasia, kuten bakteereja, epämuodostuneita tai vanhentuneita soluja sekä kuollutta solukkoa. Tämän suojaavan vastineen tärkeimpiä ressursseja ovat makrofagit, neutrofiilit ja dendriittisoluja sekä, joissain tilanteissa, muut solut, kuten maksasoluja ja keuhkoputkien esim. seudun epiteelisolut.

Fagosytoinnin keskeiset vaiheet alkavat tunnistuksella. Solut havaitsevat hiukkasen reseptorien, kuten pattern recognition -reseptoreiden, sekä opsonisointia hyödyntävien reseptoreiden kautta (esim. Fc-reseptoreita ja komplementin C3b-reseptoreita). Kiinnittymisen jälkeen syntyy fagosomi, joka ympäröi partikkelin. Fagosomi kypsyy fagolysoosomiksi, jonka jälkeen happamennettu ympäristö ja lysosomaaliset entsyymit hajottavat sisäisen sisällön. Reaktiiviset hapet, kuten vetyperoksidi NADPH-oksidaasin välityksellä, lisäävät tuhoutumista.

Fagosytointi liittyy usein immunologiseen vasteeseen. Hajotetut antigeenit voidaan esittää MHC-luokkien II molekyylejä käyttäen, mikä aktivoi T-lymfosyyttejä ja kehittyneempää immuunivastetta. Lisäksi fagosytointi hoitaa efferosyysiä, eli kuolleiden solujen ja soluhäiriöiden poistamista kudoksista. Non-professionaaliset fagosyytit voivat osallistua fagosytointiin, mutta niiden tehokkuus ja pitkäaikainen rooli poikkeaa makrofagien ja neutrofiilien tehtävistä.

Häiriöt fagosytoinnissa voivat altistaa infektioille tai lisätä tulehdustilojen riskiä. Esimerkiksi tietyt perinnölliset häiriöt heikentävät hapettumisreaktioita tai fagosomien kypsymistä, mikä voi johtaa kroonisiin tulehduksiin.