eukaryoottisessa

Eukaryoottiset eliöt ovat organisimeja, joiden solut sisältävät tumallisen solukeskuksen ja kalvopäällysteisiä organelleja. Perintöaines sijaitsee tuman yhteydessä, ja solun jakautuminen sekä suuremmankin genomisen järjestämänsä yhteys tapahtuvat tumassa. Eukaryoottien solut ovat monimutkaisempia kuin prokaryoottien, ja niillä on useita erillisiä soluelimiä sekä järjestäytynyt toiminnallinen solukalvo- ja solukudosturvallinen rakenne.

Keskeisiä rakenteita ovat tuma, jonka ympärillä on tumakalvo, sekä tumajyvänen, jossa rRNA-tuotanto tapahtuu. Solussa on endoplasmain retikulum ja Golgin laite, jotka vastaavat proteiinien ja lipidien muokkauksesta sekä kuljetuksesta. Mitokondriot tuottavat suurimman osan solun energiasta, ja kasveilla sekä vihreillä leviäjillä on kloroplasteja fotosynteesiä varten. Soluvälinen tilavuus ja organellaatio mahdollistavat monimutkaisen erityistymisen ja efektejä, kuten solujen erikoistumisen.

Ribosomien rakenne eroaa prokaryooteista: eukaryoottien solulimassa on 80S-ribosomeja, kun taas mitokondrioissa ja kloroplasteissa esiintyy usein 70S-ribosomeja. Soluseinän koostumus vaihtelee: kasveilla cellulose, sienillä chitin, eläimillä suurimmaksi osaksi ei soluseinää. Solukalvo säätelee aineiden kulkua ja signalointia, ja cytoskeleton mahdollistaa muodonmuutokset sekä solun liikkeen.

Sukusivujena reproduktio voi olla sekä aaltinen (mitosis) että seksuaalinen (meiosis), ja geneettinen vaihtelu lisääntyy fertilisaation ja mendelisen rekombinaation kautta. Eukaryoottien tuki on teorian mukaan peräisin bakteerisista kumppanuuksista, joiden jälkeen syntyi mitokondrioita ja kloroplasteja sannallisesti.

Esimerkkejä eukaryoottisista eliöistä ovat eläimet, kasvit, sienet ja alkueläimet. Domain Eukarya sisältää monimuotoisia ryhmiä, joissa eukaryoottiset solut muodostavat monimutkaisia organismeja ja ekosysteemien perusta.