etämittauksia

Etämittauksia tarkoittaa mittauksia, joissa kohteesta kerätään tietoa ilman fyysistä kontaktia. Tällainen etämittaus hyödyntää elektromagneettista säteilyä tai muita signaaleja ja mahdollistaa kohteiden ominaisuuksien sekä muutosten tarkastelun suurilta alueilta. Etämittauksia käytetään sekä tieteellisessä tutkimuksessa että käytännön sovelluksissa, kuten ympäristön seurannassa, maankäytön kartoituksessa ja infrastruktuurien valvonnassa.

Menetelmissä erotellaan passiiviset ja aktiiviset sensorit. Passiiviset sensorit mittaavat luonnollista säteilyä, kuten valoa, infrapuna- ja lämpösäteilyä. Aktiiviset sensorit eivät pelkästään vastaanota vaan myös lähettävät signaaleja ja mittaavat niiden takaisin heijastunutta tai läpäistyä energiaa. Keskeisiä teknologioita ovat optiset kamerat ja termisen infrapunasensorit sekä radartoiminnot kuten SAR ja LiDAR. Mittauksia kerätään satelliitteihin, lentokoneisiin, droneihin sekä maastopisteisiin asetetuilla mittaus- ja seurantajärjestelmillä.

Työprosessi etämittauksissa sisältää suunnittelun, tiedonkeruun sekä esikäsittelyn. Tärkeässä roolissa ovat radiometrinen ja geometrinen korjaus sekä ilmakehän vaikutusten vähentäminen. Usein yhdistetään useita sensoreita ja tallennetaan aikasarjoja sekä kartoituksia; esimerkiksi maankäyttöluokitus, kasvillisuusindeksien laskenta (kuten NDVI) sekä korkeus- ja lämpötiladata.

Sovellukset kattavat ympäristö- ja ilmaston seurannan, metsätalouden ja maatalouden optimoinnin, kaupunkirakenteen tuntemisen, merialueiden seurannan sekä luonnonkatastrofien hallinnan ja hätätilanteiden reagoinnin.

Rajoitteita ovat tilan, resoluution ja aikaisempien havaintojen vaihtelu, pilvet ja säätila, mittausten kalibrointitarve sekä kustannukset ja datan saatavuus. Toisaalta etämittaukset mahdollistavat kattavan ja pitkäaikaisen seurannan sekä monien sensorien yhdistämisen data-fuusiolla.