erotuskykyä

Erotuskykyä (partitiivimuoto suomenkielisestä termistä erotuskyky) viittaa kykyyn havaita, erottaa tai luokitella eroja ärsykkeissä tai signaaleissa. Termi kattaa sekä inhimillisen havainnon että teknisten laitteiden suorituskyvyn: esimerkiksi näkö- ja kuuloaistin erotuskyky, anturien spatiaalinen tai spektrinen resoluutio ja koneoppimismallien erottelukyky eri luokkien välillä.

Käytännössä erotuskykyä mitataan eri menetelmin riippuen kontekstista. Psykofysiologiassa käytetään mittareita kuten just noticeable difference (JND) ja Weberin laki sekä signal detection -teorian herkkyysindeksi d'. Kuvantamisessa ja mittalaitteissa erotuskykyä kuvataan resoluution, kohinasuhteen ja näytteenoton kautta. Tilastollisessa ja koneoppimiskontekstissa ROC-käyrä ja AUC kuvaavat luokittelijan erottelukykyä.

Erottelukykyyn vaikuttavat sekä fysikaaliset että kognitiiviset tekijät: signaalin voimakkuus, kohina, kontrasti, havaitsijan tarkkaavaisuus, harjoittelu ja ikä. Teknologinen kehitys, järjestelmän kalibrointi ja algoritmien optimointi voivat parantaa erotuskykyä.

Sovelluksia on laajasti: lääketieteellisestä kuvantamisesta ja laadunvalvonnasta aina äänentunnistukseen, kaasuanalyyseihin ja rikosteknisiin menetelmiin. Käsitteen ymmärtäminen auttaa arvioimaan mittausten rajoja ja tulosten luotettavuutta.