erittymistapojen

Erittymistavat (erittymistapojen) ovat mekanismeja, joiden kautta solu tai epiteelikudos vapauttaa eritettävän aineen ulkoiseen tilaan tai verenkiertoon. Biologiassa jaotellaan kolmeen päätyyppiin: merokriininen erittyminen, apokriininen erittyminen ja holokriininen erittyminen. Näillä mekanismeilla on vaikutusta sekä erittämä tuotteen koostumukseen että siihen, miten solu säilyy tai lopulta säätää toimintakykyään.

Merokriininen erittyminen perustuu exocytosiin: erittämä pakataan vesiliukoisiin vakuoleihin, kuljetetaan Golgin kautta ja vapautuu solukalvon fuusiossa. Tämä on yleisin erittymistapa monissa rauhasissa, kuten hikirauhasissa ja useissa sylkirauhasissa.

Apokriininen erittyminen tapahtuu, kun erittämä vapautuu osittain solun apikaalisesta osasta yhdessä pienellä määrällä solulima-ainetta. Solu palautuu usein toimintakykyiseksi erittymisen jälkeen. Tätä mekanismia liitetään joidenkin hikirauhasten sekä perinteisesti maitorauhasten erittymiseen.

Holokriininen erittyminen tarkoittaa, että koko solu täyttyy eritteestä ja solu hajoaa vapauttaen aineet ympäristöön. Tämä on tyypillistä talirauhasille, joiden erite vapautuu suurempina solusta kuolinkuvan hajottamina partikkeleina.

Erittymistapoja voidaan tarkastella sekä eksokraani- että endokriinisessä kontekstissa, ja ne liittyvät kudosten toimintaan sekä fysiologiseen sääntelyyn. Eri patofysiologisissa tiloissa erittymistapojen muutos voi vaikuttaa siihen, miten eritteet tuotetaan ja miten ne vaikuttavat kudokseen.