eimarkkinahintaisia

Eimarkkinahintaisia tarkoittaa tuotteita tai palveluita, joiden hinnat eivät määräydy vapaan markkinaehtojen perusteella, vaan ne asetetaan hallinnollisesti, julkisen rahoituksen tai sosiaalisten tavoitteiden kautta. Tällaiset hinnat voivat syntyä sääntelyn, tuki- tai subventiojärjestelmien, hintakattojen sekä yhteiskunnallisesti tärkeiden palveluiden saatavuuden varmistamisen seurauksena. Eimarkkinahintaisia voivat olla erityisesti julkiset tai puolijulkiset palvelut sekä tuotteet, joiden markkinarakenne on epäoptimaalinen tai joissa yksityinen kilpailu on rajoitettua.

Käytännössä eimarkkinahintaisia piirteitä esiintyy esimerkiksi terveydenhuollon, koulutuksen, julkisten kuljetusten, veden ja energian peruspalveluiden sekä joissakin asumisen muodoissa. Näissä tapauksissa hallinto tai julkiset toimijat määrittelevät hinnat tai tarjonnan tason sen sijaan, että hinnat markkinoiden kysynnän ja tarjonnan tasapainon kautta ratkaisisivat. Muita keinoja voivat olla suorat tai epäsuorat subventiot, verotus, sekä käyttäjien maksukyvyn ja tarpeen huomioivat tulot tai sisällöt.

Eimarkkinahintaisilla toimintatavoilla on sekä hyötyjä että haittoja. Edut voivat sisältää paremman tasa-arvon, varmistetun pääsyn peruspalveluihin sekä paremman resurssien kohdentamisen yhteiskunnallisiin tavoitteisiin. Haittoja voivat olla kannustinongelmat, korkea julkinen kustannusrasite, vääristyneet signaalit investointipäätöksissä sekä ristiriidat tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Arviointi perustuu usein welfare-taloustieteellisiin mittareihin sekä laadun ja saavutettavuuden seurantaan.

Näihin ilmiöihin liittyy usein termit kuten hintojen sääntely, julkiset palvelut ja hallinnoidut hinnat. Eimarkkinahintaisia konseptina korostaa eroa markkinaperusteiseen hinnoitteluun ja julkisen vallan ohjaamaa resursointia.