digoksiinipitoisuutta

Digoksiinipitoisuus tarkoittaa digoksiinin veressä olevan aineen määrää. Digoksiini on sydänlääkitys, glykosidinen kortikoidipohjainen lääke, jota käytetään sydämen vajaatoiminnan ja supraventrikulaaristen rytmihäiriöiden, kuten eteisvärinän, hoidossa. Digoksiinipitoisuutta seurataan, jotta voidaan säilyttää hoidon teho ja minimoida toksisuuden riski. Pitoisuudet ilmoitetaan yleensä ng/mL, mutta joissain laboratorioissa käytetään myös nmol/L.

Terapeuttiset pitoisuudet vaihtelevat käyttötarkoituksesta. Yleisesti suositellaan pitoisuutta noin 0,5–2,0 ng/mL. Sydämen vajaatoiminnassa tavoite on usein 0,5–0,9 ng/mL, kun taas eteisvärinässä tavoitteena voi olla 0,8–2,0 ng/mL. Pitoisuuksia, jotka ovat selvästi korkeampia kuin 2,0 ng/mL, sekä yksilölliset herkkyystekijät lisäävät myrkytyksen riskiä. Digoksiini poistuu pääasiassa munuaisten kautta, minkä vuoksi munuaisten toiminta vaikuttaa pitoisuuksiin.

Mittaukset ja tulkinta: Digoksiinin pitoisuus mittataan veriseerumista tai plasmasomasta. Pitoisuus, joka otetaan ennen seuraavaa annosta, eli trough-taso, kuvaa yleensä steady-state-arvoa. Digoksiinin puoliintuaika on pitkä (noin 36–48 tuntia normaalissa munuaisten toiminnassa) ja pidentyy munuaisten vajaatoiminnassa, mikä voi edellyttää annoksen pienentämistä. Näytteiden ja annosten oikea-aikainen ottaminen on tärkeää hoitotason saavuttamiseksi ja toksisuuden ehkäisemiseksi.

Seuranta ja toimeenpanon riskit: Digoksiinipitoisuutta seurataan erityisesti vanhuksilla, munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla ja elektrolyyttien muutosten yhteydessä. Toksisuuteen liittyvät oireet voivat olla GI-vaikeudet (pahoinvointi, oksentelu), neurologiset oireet (sekavuus, näköhäiriöt) sekä sydämen rytmihäiriöt. Lääkityksen muutokset, elektrolyyttihäiriöt ja vuorovaikutteiset lääkkeet (esim. verapamil, diltiazem, amiodaroni, diureetit) voivat muuttaa pitoisuuksia, joten hoitoa seurataan säännöllisesti.