diagnostisoinnin

Diagnostisoinnin käsite viittaa prosessiin, jonka tavoitteena on selvittää yksilön sairauteen tai tilaan liittyvät piirteet, luonne ja mahdollinen syy sekä antaa luokitus tai diagnoosi, joka ohjaa hoitoa, seurannan ja ennusteen suunnittelua. Diagnostisointi yhdistää kliinisen näytön, potilaan historian, oireiden kuvaamisen sekä saatavilla olevat tutkimukset eri alatyyppisen vallan osa-alueisiin, kuten lääketieteellisiin, psykologisiin tai koulutuksellisiin arviointeihin.

Prosessi etenee usein vaiheittain: anamneesi ja oireistojen kartoitus, kliininen tutkimus ja tulkinta, sekä laboratorio- tai kuvantamistutkimukset ja mahdolliset erilliset testi- tai arviointimenetelmät. Tämän jälkeen koostetaan diagnoosi tai differentialdiagnoosit (erilaisten mahdollisuuksien poisjättö), ja lopputuloksena voi olla diagnoosi sekä suunnitelma hoidon, seurannan ja mahdollisen elämäntapamuutoksen toteuttamiseksi. Diagnostisointi perustuu sekä kliiniseen arvioon että tutkimustietoon, ja sen luotettavuutta pyritään parantamaan noudattamalla sovellettavia ohjeita sekä käyttämällä laadukkaita, valideja mittareita.

Tärkeitä ulottuvuuksia ovat myös etiikka ja potilaskeskeisyys: potilaan tietoisen suostumuksen ja yksityisyyden kunnioittaminen, virheellisen diagnoosin riskien hallinta sekä potilaan osallistaminen päätöksentekuun. Diagnostisointi on väline paranemisen ja hallinnan saavuttamiseen, mutta sen tuloksia on tulkittava kontekstissa ja tarvittaessa revisioitava uusien tietojen valossa. Esimerkkejä sovelluksista ovat kliininen lääketiede, psykologia ja oppimis- tai kehitysvammadiagnostikka, joissa diagnosointi ohjaa hoitoa ja tukea.