biokompatibleja

Biokompatibleja materiaaleja ovat sellaiset materiaalit tai yhdistelmät, jotka käytettäessä ihmisen kehon kanssa soveltuvat tarkoitettuun käyttötarkoitukseen ja aiheuttavat mahdollisimman vähän haitallisia vastareaktioita. Biokompatibiliteetti riippuu sekä materiaalin ominaisuuksista että kohdekudoksesta sekä potilaan yksilöllisestä vasteesta.

Biokompatibiliteetin arviointi sisältää sekä in vitro että in vivo -toteutuksia. Kansainväliset standardit, kuten ISO 10993 -sarja, ohjaavat toksisuutta, ärsytystä, herkistymistä sekä pitkäaikaista soveltuvuutta. Testit arvioivat mahdollisia epäyhteensopivuuksia, kuten soluhäiriöitä, immuunivastetta, verenkierrosta annetun kontaktin riskejä ja implantaatioon liittyviä vaikutuksia.

Yleisiä biokompatibleja materiaaleja ovat metallit (esimerkiksi titaani ja sen seokset), polymeerit (korkean suorituskyvyn PEEK sekä biohajoavat PLA ja PMMA), sekä keraamit (hydroksiapatiitti, zirkonialumiiniksiin perustuvat materiaalit). Biokomposiitit yhdistävät eri koostumuksia, kuten kuitujen ja matriisin, parantaen sekä mekaanista suorituskykyä että biologista yhteensopivuutta. Materiaalien valintaan vaikuttavat käyttökohde, pitkäaikainen vakaus sekä mahdolliset hajoamis- ja kulumisreaktiot.

Pintarakenteilla ja käsittelyillä voidaan parantaa biokompatibiliteettia. Esimerkkejä ovat hydrophiliset tai anti-korroosiiviset pinnat, bioaktiiviset pinnoitteet sekä antibakteeriset tai lisäainepinnat, jotka ohjaavat kudosliikehiukkasten toimintoja ja heijastavat tulehdusriskiin liittyviä reaktioita.

Sovellukset kattavat ortopediaan, hammaslääketieteeseen, implantteihin ja lääkevälitteisiin järjestelmiin sekä kudosinsinöön ja kudoskudokseen soveltuvat tukirakenteet. Biokompatibiliteetti on keskeinen huomio sekä materiaalin suunnittelussa että sääntely- ja riskinarviointiprosesseissa.