arkipuhutteluun

Arkipuhutteluun on suomen kielen sosiolinguistinen käsite, joka tarkoittaa arkisen, epämuodollisen puhuttelun käyttämistä vuorovaikutuksessa. Se ilmenee tyypillisesti sinä-puhutteluna sekä etunimen tai tuttujen nimitysten käytön, ja se voi täydentää tai korvata muodollista te-puhuttelua.

Arkipuhutteluun sisältyy sekä sanallinen että rituaalinen ulottuvuus. Esimerkkejä ovat Hei, Tiina, voisinko auttaa tässä asiassa? tai suora nimeen kutsuminen ilman muodollisia konvensioita. Puhuttelun tavat vaihtelevat kontekstin mukaan: ystäväpiirissä, työyhteisössä tai opiskeluyhteisössä arkipäivän tuttavuus voi suosia sinä-muotoa ja tuttua nimitystä, kun taas tietyissä tilanteissa käytetään edelleen te-puhuttelua tai sen sävyjä.

Sen käyttö riippuu vallan- ja läheisyyssuhteista, kontekstista, maantieteellisestä alueesta sekä organisaatiokulttuurista. Monissa oppilaitoksissa ja yrityksissä on yleistynyt epämuodollisempi puhuttelu, mutta tilannesidonnaisuus määrittelee, milloin sinä-puhuttelu on sopivaa. Lisäksi arkipuhutteluun vaikuttavat ikä, alueelliset tavat sekä sosiaaliset odotukset siitä, millainen käyttäytyminen on asianmukaista eri tilanteissa.

Siirtyminen arkipuhutteluun on usein osoitus tasa-arvoisesta ilmapiiristä, mutta se ei ole automaattista. Koska kyseessä on sosiaalinen käytäntö, on suositeltavaa varmistaa toisen suostumus tai noudattaa organisaation tai koulun antamia ohjeita. Arkipuhutteluun heijastaa suomen kielen käytännön vaihtelua sekä suomalaisen yhteiskunnan arvoja, kuten läheisyyttä ja käytännön mukautumista.