antipsykootteihin

Antipsykootit ovat lääkeaineita, joita käytetään pääasiassa psykoottisten tilojen ja joidenkin mielialahäiriöiden hoidossa. Ne jaotellaan kahteen pääryhmään: tyypillisiin (vanhempi) ja epätyypillisiin (atypical) antipsykootteihin. Tyypilliset vaikuttavat pääasiassa dopaminergiseen järjestelmään ja ovat tehokaita positiivisten oireiden vähentämisessä, mutta usein aiheuttavat extrapyramidaalisia sivuvaikutuksia. Epätyypilliset pyrkivät tarjoamaan samanlaisia hyötyjä vähemmillä motorisilla haittailuilla, mutta niillä esiintyy enemmän metabolisten haittojen riskiä.

Toimintamekanismi perustuu D2-dopamiinireseptorien salpaamiseen keskushermostossa. Epätyypillisiin kuuluu lisäksi serotoniinireseptoreiden (erityisesti 5-HT2A) osittainen salpaus sekä vaikutus muihin reseptoreihin, mikä selittää laajempaa terapeuttista kirjoa ja parempaa tolerabiliteettia.

Käyttökohteita ovat skitsofrenian ja muiden psykoosien oireet sekä joidenkin mielialahäiriöiden, kuten bipolaarisen, mania-komponentti. Clozapine on valittu hoitokäyttö vaikeahoitoisessa skitsofreniassa, kun muut antipsykootit ovat epäonnistuneet. Epätyypillisiä käytetään myös joissain tapauksissa autismikirjon aggressiivisuuden hallinnassa.

Sivuvaikutukset vaihtelevat; tyypilliset antipsykootit aiheuttavat usein extrapyramidaalisia oireita ja akatisia, kun taas epätyypilliset voivat aiheuttaa painon nousua, dyslipidemiaa ja diabeteksen riskiä. Joillakin lääkkeillä on myös sedaatio, hypotonia ja pidentynyt QT-ajan venyminen. Hoitoa aloitettaessa ja seurattaessa mitataan riskitekijät ja potilaan kliininen vaste.

Erityishuomioita ovat dementiaan liittyvän psykoosin yhteydessä kliininen kuoleman riski vanhuksilla sekä tarve valvottuun seurantaan clozapine-hoidossa agranulosytosisvaaran vuoksi. Verikokeet ja peruslaboratoriot, painon ja aineenvaihdunnan seuranta sekä motoristen oireiden monitorointi ovat osa hoidon turvallisuutta. Suositellut ovat yksilölliset annokset ja harkittu yhdistelmähoito muiden lääkkeiden kanssa.