angiogeneesistä

Angiogeneesi on biologinen prosessi, jossa uusia verisuonia muodostuu olemassa olevista verisuonista. Se on välttämätön kehityksessä ja kudosten paranemisessa sekä osallistuu useisiin patologisiin tiloihin, kuten syöpien kasvuun ja verkkokalvon sairauksiin.

Prosessin pääasiallisia muotoja ovat sprouting-angiogeneesi ja intussusceptiivinen angiogeneesi. Sprouting-angiogeneesissä endoteliaalisolut aktivoituvat, hajottavat tyvikalvon ja soluväliaineen sekä migraatiolla ja proliferatiivisella kasvulla muodostavat uuden verisuonikanavan. Intussusceptiivisessä angiogeneesissä nykyistä verisuonen rakennetta jaetaan sisäisesti ilman suurta endoteelin migraatiota.

Angiogeneesiä säätelevät sekä pro- että anti-angiogeeniset tekijät. Tärkeimpiä pro-tekijöitä ovat VEGF (erityisesti VEGF-A), FGFs, PDGF ja angiopoietiinit; hypoksia aktivoi HIF-1α:n, joka lisää VEGF:n tuotantoa. Anti-angiogeenisiä signaaleja tuovat muun muassa trombospondiini-1, endostatiini ja angiostatiini. Tasapaino näiden signaalien välillä määrittelee uusien verisuonten muodostumisen.

Normaalisti angiogeneesi on keskeinen osa sikiönkehitystä, kudosvaurioiden paranemista ja kudosten uusiutumista. Patologisesti liiallinen tai väärissä paikoissa tapahtuva angiogeneesi voi edistää esimerkiksi kasvainkasvua tai verkkokalvon sairauksia, joissa epätyypillinen verisuonimuodostus vahingoittaa kudosta.

Anti-angiogeneettisten hoitojen avulla on mahdollista hillitä verisuonikasvua. VEGF-inhibiittoreita, kuten bevacizumab ja ranibizumab, käytetään muun muassa syövän hoitoon sekä verkkokalvon sairauksien (esim. ikärappeuma, diabeteksen retinopatia) hoitoon. Lisäksi käytetään tyrosiinikinaasin estäjiä ja muita signaalijärjestelmiä. Hoito vaikuttaa verisuoniston toimintaan.