anaerobisessä

Anaerobinen viittaa tilaan, prosessiin tai eliöön, joka ei edellytä hapen läsnäoloa tai jossa hapen määrä on erittäin pieni. Termiä käytetään biologiassa, kemiassa ja lääketieteessä kuvaamaan ympäristöjä ja metabolisia reittejä, joissa hapen rooli on merkittävästi vähentynyt tai olematon.

Biologiassa anaerobinen energia tuotanto voidaan jakaa kahteen pääkategoriaan: anaerobinen hengitys (respiraatio) ja fermentaatio. Akuja molempia yhdistää se, että hapen läsnäolo ei ole välttämätöntä energiantuotannolle. Anaerobaalinen hengitys käyttää elektronin vastaanottajina muita epäorgaanisia hiukkasia, kuten nitraattia tai sulfaatteja, ja tuottaa ATP:tä useimmiten pienemmän määrän kuin aerobinen hengitys. Fermentaatio on glycolyysin jatke, jossa elektroja siirretään uudelleen NAD+ -pelisääntöön, ja lopputuotemuodot voivat olla esimerkiksi maitohappo tai etanoli sekä hiilidioksidi.

Eliöryhmät voidaan luokitella anaerobisissa konteksteissa siten, että: obligaatit anaerobiset eivät kestä happea ja voivat kuolla hapen vaikutuksesta; fakultatiiviset anaerobiset voivat kasvaa sekä hapen kanssa että ilman sitä; aerotolerantit anaerobiset eivät käytä happea hyödykseen, mutta sietävät sen läsnäolon. Mikroaerofilia viittaa pieniin hapen pitoisuuksiin kasvavaan väestöön.

Käytännön näkökulmassa anaerobisia oloja esiintyy luonnossa kosteikoissa, sedimentissä ja eläinten ruoansulatuskanavissa. Teollisuudessa anaerobista hiilisidonnaista biokaasua tuotetaan jätteistä, ja fermentaatiota hyödynnetään elintarvikkeiden ja juomien valmistuksessa. Lääketieteessä anaerobisia bakteereita voi aiheuttaa syviä kudosinfektioita, ja tunnistus sekä viljelmätyö edellyttävät hapettomien olojen hallintaa.