ajoittamisen
Ajoittaminen on tieteellinen prosessi, jolla pyritään määrittämään kohteen ikä tai aikakausi. Sillä kartoitetaan jolloin tapahtuneet tapahtumat, kerrostumat tai esineet, ja se on keskeinen osa geologian, arkeologian ja paleoklimatologian tutkimusta. Ajoitusmenetelmät valitaan yleensä materiaalin laadun ja aikaskaalan mukaan.
- Radiokarbondating (14C) – soveltuu orgaanisille materiaaleille, noin muutamasta sadasta vuosisadasta noin 50 000 vuoteen; kalibrointi käy IntCal-käyrän
- Luminesenssi- ja termoluminesenssi (TL/OSL) – mittaa viimeisintä valolle tai lämmölle altistunutta aikaa mineraaleissa ja sedimentissä.
- Dendrochronologia – puuaineiston vuosiluvut, tarjoaa usein tarkkoja kalentereja puunnekokoon ja -vaiheisiin liittyen.
- U-raani-sarja-ajoitus (U-series) – soveltuu kalsiumkarbonaatille, luupalteille, luille ja luolakerrostumiin sekä muihin epäorgaanisiin aineisiin.
- Kalium-argoni- ja argon-argoni-ajoitus (K-Ar, 40Ar/39Ar) – käyttökelpoinen vulkanisten kivien ja muiden kivien ikäjanoissa, usein miljoonista vuosista elävin.
- Electron spin resonance (ESR) – soveltuu muun muassa kiteisten mineraalien ja hampaisiin sekä luuhun liittyvien aineiden ajoitukseen.
- Muita menetelmiä ovat esimerkiksi palaeokarbonin tai luminesenssin yhdistelmät sekä spesifit ratkaisut tietyille materiaaleille.
Ajoitusmenetelmät tukevat arkeologista aikajanointia, geologista kehitystä sekä paleontologiaa ja palaeoklimatologiaa. Jokaisella menetelmällä on omat vaatimuksensa näytteelle
Radiokarbondatingin kehitti Willard Libby 1949, ja siitä lähtien ajoitusmenetelmät ovat kehittyneet ja monipuolistuneet, erityisesti kalibrointikäyrien ja