Viruksien

Virukset ovat pienikokoisia biologisia yksiköitä, jotka koostuvat geneettisestä materiaalista (DNA tai RNA) kapsidin ympäröimänä. Joillakin viruksilla on lipidinen ympäristö, envelope. Ne eivät kykene itsenäiseen metaboliaan eikä lisääntymiseen, vaan ne hyödyntävät isäntäsolun koneistoja replikoidakseen itsensä.

Virusten genomi voi olla DNA- tai RNA-pohjainen ja se voi olla yksijuosteinen tai kaksijuosteinen. Kapsidi suojaa genomia ja auttaa soluun kiinnittymisessä. Envelopilliset virukset saavat lipidisen kuorensa isäntäsolun kalvosta, kun taas ei-envelopoidut virukset koostuvat kapsidista ja genomista.

Elinkaari alkaa kiinnittymällä isäntäsolun reseptoreihin ja pääsemällä sisään. Genomi replikoidaan, proteiinit valmistetaan ja viruksen rakenneosat kootaan uusiksi. Uudet virukset vapautuvat solusta yleisesti kahdella tavalla: enveloped-virukset vapautuvat solukalvon kautta lipidejä hankkimalla, kun taas ei-enveloped virukset vapautuvat usein solun hajoamisen kautta.

Luokitus: Virukset jaetaan tavallisesti genomin mukaan DNA-viruksiin ja RNA-viruksiin sekä rakenteen mukaan enveloped-viruksiin ja ei-envelopoituihin. RNA-viruksille on lisäksi alaluokkia positiivista ja negatiivista sensoa sekä dsRNA:ta. Tämä monimuotoisuus vaikuttaa tartuntamekanismeihin ja diagnostikaan.

Vaikutus ja sovellukset: Virukset aiheuttavat sairauksia ihmisissä, eläimissä ja kasveissa, mutta ne ovat myös keskeisiä tutkimus- ja bioteknologiakirjallisuudessa. Rokotteet, antiviraaliset lääkeaineet ja virologia hyödyntävät virusten biologian ymmärtämistä kehittyessään.

Historia: Virusten tutkimus sai alkunsa 1890-luvulla ja kehittyi nopeasti elektronimikroskoopin sekä molekyylibiologian myötä. Virusten olemus herättää keskustelua elämän määritelmästä: ne ovat elämän rajalla, koska ne tarvitsevat isäntäsolun toimiakseen mutta voivat tartuttaa ja levittää geneettistä materiaalia.