DNAviruksiin

DNAvirukset ovat viruksia, joiden genomi koostuu DNA:sta. Ne voivat olla kaksijuosteisia dsDNA-viruksia tai yksijuosteisia ssDNA-viruksia. Replikaatioon käytetään yleisesti isäntäsolun tumetta, jossa virukset hyödyntävät isäntäsolun RNA-polymeraasia ja muita solun tekijöitä; jotkut ryhmät, kuten Poxviridae, replikoituvat kuitenkin solun sytoplasmassa ja sisältävät omia replikaatiokomponenttejaan.

Rakenne ja genomin koko vaihtelevat suuresti. Kapsidi on usein icosahedraalinen, mutta joillakin viruksilla rakenne voi olla monimutkainen. Lipidinen envelope on tyypillinen monille DNA-viruksille, erityisesti herpes- ja poxviruksille, kun taas useimmat dsDNA-virukset kuten adenovirukset ja papillomavirukset ovat non-enveloped. Genomien koko vaihtelee pienistä parvoviruksista suuriin herpesviruksiin; joillakin ryhmillä on mahdollisuus latenttiin infektion: herpesvirukset ja jotkut papillomavirukset voivat säilyä isäntäsolussa piilevinä.

Esimerkkejä DNA-viruksista: Herpesviridae (HSV-1, HSV-2, VZV), Adenoviridae, Papillomaviridae (HPV), Parvoviridae (B19), Polyomaviridae (JC, BK) ja Poxviridae (Variola, Vaccinia). Verkkopinnat ja reittivalinnat vaihtelevat tartuntatavoista; tartuntareittejä ovat hengitystie- ja limakalvopinnat sekä välikosketukset.

Diagnostiikka ja rokotteet: PCR- ja serologiset testit ovat keskeisiä diagnostiikassa. Rokotteita on käytössä HPV:lle, hepatiitti B:lle ja vesirokalle (varicella). Pienimääräisiä historiessa käytettyjä rokotteita on kehitetty myös muiden DNA-virusten ehkäisyyn.

Hoito: spesifiset antiviraalit kuten asikloviiri/valasikloviiri HSV/VZV-infektioihin, gancikloviri CMV:lle sekä entekavir/tenofoviiri HBV-infektioihin. Vastustuskyky voi kehittyä virusryhmän sisällä.