Vesistörakenteita

Vesistörakenteet ovat vesistöalueen sisäinen organisaatio, joka kuvaa veden liikkeen, varastoitumisen ja yhteyksien järjestäytymistä maisemassa. Ne muodostuvat sekä suurista että pienemmistä vesistöistä, kuten jokiverkostoista, järvistä, soista ja rannikkovesistöistä, sekä niiden välisistä vuorovaikutuksista. Vesistörakenteet tarkastelevat sekä maastollisia ominaisuuksia (maaston korkeus, maaperä, rosoisuus) että hydrologisia prosesseja (virtaamat, sedimentti- ja ravinnevirta, vedenpitoisuus).

Vesistörakenteita voidaan tarkastella eri skaalalla: valuma-alueen kokonaisrakenteena, uomaverkoston arkkitehtuurina sekä yksittäisten järvien ja kosteikoiden verkostoina. Keskeisiä piirteitä ovat uomien yhteydet, virtaamien reitit, veden varastointi sekä ekologisesti merkittävät yhteydet eliölajien elinympäristöihin. Rakenteet voivat olla luonnollisia tai ihmisen muokkaamia, kuten säännöstely- ja pato-, kanava- tai tulvasuojelurakenteet.

Vesistörakenteilla on keskeinen vaikutus veden kierrossa, sedimentin kulkuun ja ravinteiden kiertoon sekä bio- ja ekosysteemien monimuotoisuuteen. Ne vaikuttavat tulvamallit, kuivatus, veden laatu ja mahdollisuudet vesivarojen käytölle. Rakenteiden eheys ja yhteydet ovat keskeisiä ilmastonmuutoksen sopeutumisessa sekä vesienhallinnan suunnittelussa.

Menetelmät: GIS- ja kaukokartoitusmenetelmät sekä vesistöverkon analyysi ja verkostoteoreettiset mittarit. Näitä käytetään valuma-alueiden mallinnuksessa, sedimentin ja ravinteiden kulun simuloinnissa sekä ekologisen suunnittelun ja vesienhoidon tavoitteiden arvioinnissa.

Suomessa vesistöt ovat lukuisia ja monimuotoisia, ja vesistörakenteiden kartoitus on keskeistä vedenhoidolle, luonnonsuojelulle sekä EU:n vesipuitedirektiivin tavoitteiden toteuttamiselle. Esimerkkeinä ovat suurten järviverkostojen sekä arkkipelagoisten rannikkovesistöjen verkostot.