Verisuonittomuus

Verisuonittomuus tarkoittaa tilaa, jossa kudoksissa ei tai vain vähän esiintyy verisuonia. Termiä käytetään sekä fysiologisesti olemassa olevasta avascularisuudesta että sairauksien tai vammojen aiheuttamasta verisuonittomuuden vähenemisestä. Avascularia kudoksia ovat esimerkiksi cornea (sarveiskalvo), nivelkierrosten nivelkierrosten väliainekudokset, nivelvälilevynன்று ja tietyt rustokudokset sekä ihoon kuuluvan sarukerroksen ulkokerrokset. Näissä kudoksissa ravinteet ja hapen saanti tapahtuvat pääasiassa diffuusion avulla ympäröivästä kudoksesta tai tilavuudeltaan muuttuvien nestevaihtelujen kautta, mikä osaltaan auttaa kudoksen toiminnan kannalta yleensä tärkeää läpinäkyvyyttä tai mekaanista ominaisuutta.

Patologinen verisuonittomuus voi johtua verenkierron heikentymisestä, verisuonten tukkeutumisesta, kroonista inflammaatiota, ikääntymistä tai trauman jäljelle jääneestä arpeutumisesta. Se voi johtaa heikentyneeseen ravinnonsaantiin, hitaampaan paranemiseen ja kudoksen nekroosiin, mikä heijastuu esimerkiksi kipuun, toiminnan vajauteen tai rakenteellisiin vaurioihin.

Diagnostiikka perustuu kliinisiin havaintoihin sekä kudosnäytteiden histologiaan, mutta myös kuvantamismenetelmiin, kuten verisuonitukoksien tai verenkierron puutteen arviointiin käytettäviin menetelmiin. Joissakin tapauksissa avascular voi olla luonnollinen ominaisuus, kun taas toisissa se on sairauden seurausta.

Hoito ja hallinta riippuvat kontekstista. Luontainen avascularia kudoksia suojellaan usein haitallisilta toimenpiteiltä, kun taas patologisessa verisuonittomuudessa voidaan tavoitella angiogeneesiä edistäviä hoitoja tai rakenteista riippuen uudelleenveren biljäämista. Lisäksi joissakin sairauksissa tavoitteena on estää ei-toivottua uusien verisuonten muodostumista. Verisuonittomuus on keskeinen käsite kudosten kehityksessä, fysiologiassa ja patologisessa kartoituksessa.