Vehnälajikkeista

Vehnälajikkeista tarkoitetaan viljelykasvin lajikkeita, joita käytetään tavallisessa vehnänviljelyssä. Pääasiassa ne kuuluvat Triticum aestivum -lajiin (tavallinen vehnä) sekä Triticum durumiin (durum-vehnä). Lajikkeet eroavat toisistaan satoon, kypsyvyysjaksoon, kylmänkestävyyteen sekä gluteeni- ja proteiinipitoisuuksiin. Käyttötarkoituksen mukaan ne jaetaan usein leipävehnä-, pasta- ja käyttövehnätyypeiksi.

Lajikkeet jaotellaan myös kasvukauden perusteella: kevätvehnä kylvetään keväällä ja muodostaa suuren osan sadossa, kun taas talvevehnä kylvetään syksyllä ja tarvitsee talvilepojaksen, mutta voi tarjota hyvää satoa joillakin alueilla. Lisäksi lajikkeet voivat olla erityisesti kehitettyjä tiettyjen viljely-olosuhteiden, kuten kuivuutta tai kosteutta kestävyyden, sekä taudilta suojaavien ominaisuuksien mukaan. Durum-vehnä on tavanomaisesti tarkoitettu pastan raaka-aineeksi sen karkeamman ja korkeampaa proteiinipitoisuutta ja erilaista gluteenirakennetta hyödyntävän laadun vuoksi.

Kehittäminen ja jalostus: Uusien viljelylajikkeiden kehittäminen tapahtuu sekä julkisen että yksityisen sektorin jalostuksessa. Lajikkeita testataan monivuotisesti useissa kasvupaikoissa, jotta niiden sieto talvi- ja kuivuusjaksoille, taudinkestävyys sekä viljelyn taloudelliset ja laadulliset vaikutukset voidaan arvioida. Valinta perustuu satoon, varhaisuteen, työnnettävyyteen sekä jauhonne ja leivontan laadullisiin ominaisuuksiin.

Käyttö Suomessa ja muualla: Kevätvehnää viljellään laajalti, kun taas talvevehnää viljellään rajatummilla alueilla. Lajikkeiden valinta riippuu paikallisista ilmasto-oloista, maaperästä ja viljelyn tavoitteista, kuten sokerittomaan tai proteiinipitoiseen leivontaa varten.

Vehnälajikkeiden ymmärtäminen auttaa selittämään viljelyn tuottavuutta, ruoan laatua ja maatalouden sopeutumista muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin.