UVlähteitä

UV-lähteet ovat ultraviolettivalon tuottavia lähteitä, joita käytetään sekä teollisuudessa että tutkimuksissa. Ultraviolettivalo kattaa noin 100–400 nanometriä, ja sitä jaotellaan yleisesti UV-A:han (315–400 nm), UV-B:hen (280–315 nm) sekä UV-C:hen (100–280 nm).

Keinotekoisia UV-lähteitä on useita. Low-pressure elohopealamput tuottavat pääosin UV-C-säteilyä (noin 254 nm) ja soveltuvat tehokkaaseen desinfiointiin. Korkeapaine-elohopealamput tarjoavat laajemman spektrin ja suuremman tehon, mutta suuremman lämpökuorman. UV-LEDit voivat tuottaa UV-A, UV-B tai UV-C -säteilyn sekä niillä on nopeasti käynnistyvä ja pitkäikäinen toiminta sekä alhaisempi ympäristökuormitus. Deuterium-lamput tarjoavat jatkuvan UV-spektrin 160–400 nm, ja xenon-arpalamput kattavat laajan spektrin mukaan lukien UV; näitä käytetään esimerkiksi fotolitografiassa ja spektroskopiassa.

Käyttökohteita ovat desinfiointi ja vedenkäsittely (UV-C), pintojen kovettaminen ja nopea kovettuminen sekä UV-spektroskopia, fotolitografia ja erikoisvalaisuudet teollisuudessa.

Turvallisuus: UV-säteily voi vahingoittaa ihoa ja silmiä. Turvallisuus koostuu asianmukaisesta suojauksesta, suojalaseista ja tarvittavista käyttökytkimistä sekä säteilyrajoista. Laitteisiin liittyy bioturvallisuus- ja turvallisuusstandardit, kuten EN 62471, jotka määrittelevät valonlähteiden turvallisuusluokituksia.

Ympäristö ja säädökset: Monet UV-lähteet sisältävät elohopeaa tai muita ympäristöä kuormavia aineita; kierrätys ja asianmukainen hävittäminen ovat tärkeitä. Laitteiden elinikä vaihtelee tyypin mukaan, ja UV-lähteiden tehonkäyttö sekä spektri on tärkeä suunnittelussa ja sovellusten valinnassa.