Typpisuhteet

Typpisuhteet ovat mitta- ja tulkintakokonaisuus, joka kuvaa typen määrän suhteellista asemaa eri ravinteisiin, tiloihin ja prosesseihin liittyen. Keskeisiä versioita ovat typen pitoisuus suhteessa hiileen (C:N-suhde) sekä typen ja fosforin suhde (N:P-suhde). Typpisuhteet heijastavat typen saatavuutta ja kiertoa sekä vaikuttavat kasvien kasvun lisäksi mikrobien ja muiden eliöiden toimintaan ekosysteemissä.

Käyttökonteksteja on useita. Ekologiassa typpisuhteita käytetään arvioimaan ravinteiden rajoittavuutta ja kiertoa: esimerkiksi liian vähäinen typpi suhteessa hiileen voi rajoittaa biomassan kertymistä, kun taas typpipitoinen kasvillisuus voi muuttaa muiden ravinteiden, kuten fosforin, saatavuutta. Meri- ja vesiekosysteemeissä N:P-suhteita tarkastellaan usein laadulla, ja ne voivat kertoa, mikä ravinne on kasvuun rajoittava. Maataloudessa typpisuhteita pyritään hallitsemaan lannoituksin siten, että typen määrä vastaa kasvin tarvetta ilman, että ympäristö kärsii.

Mittaus ja ilmentymät vaihtelevat tilanteesta riippuen. Typpisuhteita mitataan esimerkiksi typen pitoisuuksina maaperässä tai kasvijäännöksissä, sekä molaarisina tai massaprosenttisina suhteina N:P tai C:N. Lisäksi typensäännöstöön ja typen käytön tehokkuuteen liittyvät indikaattorit, kuten typen kierto, ammonium- ja nitraattipitoisuudet sekä typen käyttö tehokkuus, ovat olennaisia.

Typpisuhteilla on merkitystä sekä ekosysteemien vakauden että ihmisen toiminnan ympäristövaikutusten arvioinnissa, erityisesti maatalouden lannoitus-, vesistö- ja ilmasto-orientoituneissa konteksteissa.