nitraattipitoisuudet

Nitraatit (NO3-) ovat yleisiä epäorgaanisia ioneja, jotka syntyvät typen hapettumisesta ja nitrifikaatioprosesseista sekä maatalouden ravinnevalumasta ja jätevesien purkauksista. Nitraattipitoisuudet vaihtelevat huomattavasti maaperässä, pohjavedessä, pintavedessä sekä elintarvikkeissa. Tärkeimpiä lähteitä ovat lannoitteet, eläinten lanta sekä ravinnevaluma kodin ja maatilan ympäristöön, mutta myös luonnolliset prosessit vaikuttavat pitoisuuksiin.

Pitoisuus ilmoitetaan yleensä milligrammoina litraa kohti (mg/L) NO3- eli nitratin ionimuoto, tai mg/L NO3-N, joka vastaa nitrat-nitraania. Kansainväliset suositukset sekä EU-lainsäädäntö asettavat juomaveden sallituksi raja-arvoksi 50 mg/L NO3-; vastaava arvo NO3-N-muodossa on noin 11 mg/L. Pitoisuudet voivat vaihdella vuodenaikojen, sadeolosuhteiden ja maaperän mukaan.

Terveysvaikutusten kannalta korkeat nitraattipitoisuudet voivat aiheuttaa methemoglobinemiaa imeväisillä, jolloin veren hapenkuljetus heikkenee. Pitkäaikainen altistuminen suurille pitoisuuksille on epäilty terveysriski. Lisäksi vesistöjen rehevöityminen ravinnevaluman seurauksena voi johtaa happikatoon ja ekosysteemeihin kohdistuviin muutoksiin.

Seuranta ja hallinta perustuvat vedenlaadun säännölliseen mittaukseen sekä lähteiden ravinnevaluman vähentämiseen. Käytännön toimenpiteitä ovat viljelykäytäntöjen parantaminen, suojavyöhykkeiden perustaminen, ravinnevalumia torjuvat hallintapolitikat sekä vedenpuhdistusmenetelmät (esim. ioninvaihto, käänteisosmoosi).

Nitraatit esiintyvät myös elintarvikkeissa. Erityisesti lehtivihannekset ja juurekset voivat kerätä korkeitakin pitoisuuksia, ja varastointi sekä käsittely voivat vaikuttaa nitriittien muodostumiseen.