Tarinankerronta

Tarinankerronta on tarinoiden kertomisen taide ja käytäntö, joka ilmenee sekä suullisesti että kirjoitetussa ja digitaalisessa muodossa. Se kattaa perinteiset kansan- ja satu-tekstit sekä nykyaikaisen kertomuksen, ja siihen kuuluu sekä viihdyttävä että opettava ulottuvuus. Kertomuksessa korostuvat usein kuvaileva kieli, rytmi, äänensävy, eleet sekä vuorovaikutus yleisön kanssa.

Historia ja perinne: Suomessa tarinankerronta juontaa juurensa pitkään suulliseen perinteeseen, jossa tarinat siirtyivät sukupolvesta toiseen. Kalevalan kaltaiset kokoelmat ja runonlaulajien perinne ovat esimerkkejä siitä, miten tarina voi yhdistää yhteisöjä ja kulttuurista muistuttaa. Vaikka tarinankerronta on monipuolinen ilmiö, sen juuret ovat ennen kirjallisuutta, ja ne elävät yhä nykypäivän kulttuurissa.

Käytännöt ja tekniikat: Kertomuksia välitetään useinpuhuttuna yleisön edessä, käyttämällä harkittua rytmiä, toistoa, kuvailevaa kieltä ja jännitteiden rakentamista. Kertomuksen rakenne voi sisältää alun, konfliktin ja ratkaisun sekä usein vuorovaikutusta yleisön kanssa. Omaelämäkerralliset tarinat sekä fiktiiviset tarinat voivat toimia opetuksellisina välineinä, identiteetin rakentamisen ja kulttuurisen ymmärryksen tukena.

Nykykäyttö: Tarinankerrontaa hyödynnetään nykyään laajasti kouluissa, kirjastoissa ja kulttuurikeskuksissa sekä digitaalisessa viestinnässä, kuten podcasteissa, videoissa ja digitaalisten tarinoiden muodoissa. Se tarjoaa keinoja kielellisen taidon kehittämiseen, empatian lisäämiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen.

Merkitys: Tarinankerronta on pitkäaikainen väline kulttuuriperinnön välittämisessä, kielen kehittämisessä ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rakentamisessa. Se sekä säilyttää että muovaa kulttuurista identiteettiä.