Taivutusmuodossa

Taivutusmuodossa on suomen kielen termi, jota käytetään kuvaamaan sanaa sen taivutetussa muodossa. Taivutusmuoto paljastaa sanan kieliopillisen funktion, kuten sijan tai luvun substantiiville, aikamuodon ja persoonan verbille sekä adjektiivin kumppanuuden suhteen. Sana voi esiintyä sekä perusmuodossaan että lukuisissa taivutetuissa muodoissa, ja taivutusmuotojen hallinta on keskeistä suomen kielen oikeinkirjoituksessa ja ymmärtämisessä. Yleisimmät taivutusvaihtoehdot liittyvät sanaan kuin sanaan: substantiivien sijamuodot, adjektiivien sopeutuminen nounin mukaan sekä verbien aikamuodot ja modukset. Taivutusmuodot voivat sekä muuttaa sanan loppua että lisätä johtimia.

Sana voi olla taivutusmuodossa esimerkiksi niin, että se kertoo kyseessä olevan asia, määrä tai paikka. Esimerkki: sana kissa taivutuu nominatiivin muodossa kissA, genetiivissä kissAn, partitiivissa kissaa sekä inessiivissä kissassa. Näitä muotoja käytetään nykyaikaisessa kirjoitetussa ja puhuttussa kielellä ilmaisemaan lopullisia kieliopillisia suhteita. Myös verbit taipuvat: taivutusmuodossa verbi osoittaa persoonaa, lukua sekä aikamuotoa, esimerkiksi kirjoitan (minä, nykyhetki) tai kirjoitti (hän, meni menneisyyteen). Adjektiivit eivät pysy muuttumattomina vaan taipuvat kuhunkin adjektiivin kanssa kyseiseen nimeen sopivaksi.

Taivutusmuotoja käsittelevät sanakirjat ja kieliopit erittelevät perusmuodon ja taivutettujen muotojen väliä: perusmuotoa kutsutaan lemma- tai inflaation alkuperäiseksi muodoksi, ja taivutusmuodot ovat sen sanoja täsmentäviä muotoja. Tämä järjestelmä on olennaista sekä kielelliseen analyysiin että kielikoulutukseen.