Säteilyvaara

Säteilyvaara tarkoittaa tilannetta, jossa ihmiset tai ympäristö ovat alttiina säteilylle. Säteily voidaan jaotella ionisoivaan ja ionisoitumattomaan. Ionisoiva säteily, johon kuuluvat alfa-, beta-, gamma- ja röntgensäteet, voi vahingoittaa kudoksia ja lisätä syövän riskiä. Ionisoitumattomalla säteilyllä kuten ultravioletti-, näkyvä- ja mikroaaltoalueen sekä radiotaajuuden säteilyllä on yleensä pienempi vaara tavallisissa olosuhteissa, mutta korkeissa tai pitkäaikaisissa altistuksissa seurauksia voi tulla. Luonnollinen taustasäteily sekä ihmisperäinen säteily (lääketiede, teollisuus, ydinenergia) voivat aiheuttaa altistumisia.

Vaurion riski riippuu saatuannoksesta ja altistumisajasta. Ionisoivan säteilyn annokset mitataan Gray (Gy) absorbed dose ja biologinen vaikutus muunnetaan sievertin (Sv) avulla ottaen huomioon säteilyn laatu. Työperäisessä altistuksessa noudatetaan yleisiä rajoja: ympärivuotinen keskimääräinen enintään noin 20 mSv vuodessa (viiden vuoden keskiarvo, enintään 50 mSv yhdessä vuodessa); väestölle vuosittainen raja noin 1 mSv. Periaate ALARA tarkoittaa, että altistusta pyritään minimoimaan.

Turva- ja suojelutoimenpiteet perustuvat kolmeen peruskeinoon: etäisyys lähteestä, suojaus (esim. kaiteet, betonieristys, lyhytaltistus) sekä aika. Henkilökunnalle käytetään tarvittaessa suojavarusteita ja henkilökohtaista dosimetriaa, jolla mitataan saatu annos. Säteilyä käyttävissä tiloissa on merkinnät ja varoitusilmestimet, ja toiminta vaatii lupamenettelyn sekä säännöllistä valvontaa. Laitteet ja työproseduurit suunnittelee ja valvoo viranomainen, kuten Säteilyturvakeskus (STUK).

Suomessa STUK vastaa säteilyturvallisuudesta, viranomaissäädösten soveltamisesta sekä varautumisesta onnettomuuksiin. Luvat ja tarkastukset koskevat muun muassa lääketieteellisiä kuvantamismenetelmiä, teollisuuslaitteita ja ydinenergiaa. Luonnollisesta taustasta johtuvaa altistusta, kuten radon, seurataan ja pieniä riskitekijöitä pyritään hallitsemaan sekä rakentamisessa että asumisessa.