Sopimusperusteisuus

Sopimusperusteisuus on oikeudellinen periaate, jonka mukaan tiettyjen oikeuksien, velvollisuuksien tai palveluiden sisältö määräytyy sopimuksen perusteella. Tämä tarkoittaa, että osapuolten väliset sopimukset voivat täydentää tai määrittää käytännön velvoitteita sekä oikeuksia, kuitenkin siten, että ne noudattavat pakottavaa lainsäädäntöä ja yleistä oikeusturvaa. Sopimusperusteisuus korostaa sopimusten roolia lainsäädännön ohella sekä osapuolten vapaata tahdonilmaisua ehtojen neuvottelussa ja soveltamisessa.

Periaate on keskeinen erityisesti työoikeudessa ja kollektiivisissa sopimuksissa sekä julkisten palveluiden järjestämisessä. Esimerkiksi työsopimukset ja työehtosopimukset voivat määrittää palkka- ja työaikasäännöt sekä muut ehdoista, kunhan ne eivät ole ristiriidassa pakkolakien tai työelämän perustavien oikeuksien kanssa. Julkisessa palveluissa sopimusperusteisuus tarkoittaa, että palveluiden tarjonta, laatu ja rahoitus määräytyvät hankintasopimusten perusteella, jonka osapuolet neuvottelevat ja jonka määräykset ovat oikeudellisesti sitovia.

Sopimusperusteisuutta säätelevät myös rajoitukset: sopimukset eivät saa syrjäyttää pakkovaatimuksia, perusoikeuksia tai yleisiä hyvän tavan mukaisia normeja. Sopimukset voivat täydentää lainsäädäntöä, mutta niiden on pysyttävä lainsäädännön sallitulla alueella ja olemaan tasapuolisia sekä oikeudenmukaisia.

Käytännössä sopimusperusteisuus mahdollistaa joustavan, sopimuksiin perustuvan järjestäytymisen sekä ennakoitavuuden, mutta siihen liittyy huolenaiheita voimakkaan neuvotteluvoiman ja eriarvoisten aseman riskien vuoksi.