Skelettolihaksissa

Skelettolihaksissa tarkoitetaan tahdonalaisia, poikkijuovaissoluista koostuvia lihaksia, jotka kiinnittyvät luustoon jänteiden välityksellä. Niiden päätehtävänä on tuottaa liikettä, ylläpitää kehon asentoa sekä lämmöntuotantoa. Lihaksia säätelee tahdonalainen keskushermosto, ja yksittäinen lihas koostuu useista rakennetyypeistä, jotka voivat supistua sekä nopeasti että kestävästi.

Rakenne: Lihas koostuu lihassäikeistä, jotka ryhmittyvät fasikkeleihin. Jokainen lihas on ympäröity epimysiumilla; fasikkelit ovat perimysiumin ympäröimiä ja jokainen lihassäie endomysiumin piirissä. Lihassäikeissä on sarkomeereja, jotka muodostuvat aktiini- ja myosiinifilamenteista. Supistuessaan sarkomeerit lyhenevät, ja koko lihas pienenee.

Toiminta: Supistuminen perustuu ristikkäisfilamenttien liikkeeseen. Depolarisaatio T-tubuluksista aiheuttaa Ca2+-ionien vapautumisen sarkoplasmaisesta retikulumista; Ca2+ sitoutuu Troponiin-Tropomyoosiinikompleksiin, jolloin aktiinille kiinnittyminen mahdollistuu ja myosiinifilamenttien liike tapahtuu. ATP tarvitaan sekä supistuksessa että palautumisessa.

Inerveeraus ja kontrolli: Tahdonalainen lihas saa signaaleja motoriselta hermostolta; yksi motorinen neuroni ja siihen liittyvät lihassäikeet muodostavat motorisen yksikön. Rekrytointi noudattaa koosta: pienet yksiköt aktivoituvat ensin, suuremmat lopuksi.

Energia ja tyypit: Lihassäikeet jaotellaan tyyppeihin I (hitaat, oksidatiiviset), IIa (nopeat, oksidatiiviset-glykolyyttiset) ja IIx (nopeat, glykolyyttiset). I-tyypin soluilla on runsaasti mitokondrioita ja myoglobiinia ja ne soveltuvat pitkään rasitukseen; II-tyypit tuottavat suuremman voiman mutta kestävät vähemmän.

Sopeutuminen ja regeneraatio: Säännöllinen harjoittelu muuttaa lihasten ominaisuuksia; kestävyys- ja voimanharjoittelu parantavat oksidatiivisuutta sekä lisäävät lihasmassaa. Satelliittisolut osallistuvat korjaus- ja kasvuun, mutta merkittävästi uusia lihassäikeitä syntyy vain rajallisesti.