Raskasmetallipitoisuudet

Raskasmetallipitoisuudet tarkoittavat raskasmetallien tai niihin liittyvien yhdisteiden pitoisuuksia ympäristössä, elintarvikkeissa tai organismeissa. Yleisesti puhuttaessa raskasmetalleiksi katsotaan metallit, joiden tiheys on huomattavasti suurempi kuin veden ja joiden toksisuus ihmisille sekä ekosysteemille on merkittävä. Tyypillisiä esimerkkejä ovat kadmium (Cd), elohopea (Hg), lyijy (Pb), arseeni (As), kromi (Cr), nikkeli (Ni), kupari (Cu) ja sinkki (Zn). Pitoisuuksia arvioidaan sekä taustatasoina että mahdollisten päästöjen aiheuttamina poikkeuksina.

Pitoisuudet mitataan eri medioissa, kuten maaperässä, sedimentissä, vedessä sekä elintarvikkeissa ja biologisissa näytteissä. Yksiköt vaihtelevat; maaperä- ja kudosnäytteissä käytetään usein milligrammaa painokiloa kohti kuiva-ainetta (mg/kg dw), vedessä milligrammaa litraa kohti (mg/L), ja biota eli bios annabilaatio sekä liha- ja maitosuotimet voivat käyttää mg/kg tai mg/kg märkäpainossa.

Analyyttiset menetelmät kattavat aputekniikoita kuten atomiabsorptiospektroskopia (AAS), indusoiva pijnoseulontapistemittaus (ICP-OES) ja massaspektrometria (ICP-MS), sekä kuitu- ja X-ray fluoresenssi (XRF). Näytteet voivat vaatia sirpaleista liuottamalla hapetusta tai happokäsittelyä ennen mittausta. Laadunvarmistus kuuluu prosessiin, mukaan lukien toistettavuus, varmentavat standardit ja kontaminaation ehkäisy.

Raskasmetallipitoisuuksien seuranta tukee terveys- ja ympäristöriskien arviointia. Rajat ja ohjeet vaihtelevat maittain sekä medioittain; WHO’n, EU:n ja kansallisten säädösten ohjeet määrittävät usein enimmäis- tai ohjearvot. Monitorointi auttaa tunnistamaan epäpuhtauksien lähteet sekä seuraamaan ympäristön tilaa pitkällä aikavälillä.

---