Radioaktiivisuusriskit

Radioaktiivisuusriskit viittaavat altistumiseen radioaktiiviselle säteilylle ja radioaktiivisille aineille. Ne voivat aiheuttaa sekä välittömiä, hoitoa vaativia vaurioita että pitkäaikaista sairastumisriskiä. Radioaktiivisuus kuvaa aineen ominaisuutta, joka emitoi säteilyä, kun taas säteilyyn liittyy energiaa, joka voi vahingoittaa soluja ja kudoksia.

Lähteitä ovat sekä luonnollinen taustasäteily (esimerkiksi radon) että ihmisen tuottamat lähteet, kuten lääketieteellinen säteily, teollisuus, ydinvoima sekä onnettomuudet. Altistumistapoja ovat ulkoinen säteily elinympäristöstä, sekä sisäinen altistuminen hengityksen tai ruoan ja veden mukana tulevan radioaktiivisen aineen vuoksi.

Terveyshaitat riippuvat annoksesta ja ajanjaksosta. Suuret yksittäiset annokset voivat aiheuttaa akuutin säteilyoireyhtymän; pienemmät, pitkäaikaiset annokset lisäävät syövän ja muiden biologisten vaikutusten riskiä. Lapsilla ja sikiöllä altistuminen voi olla herkämpää. Mittayksiköissä käytetään becquerel (aktiivisuus), gray (absorboitu dose) ja sievert (koko altistuksen riskinarviointi). Kansainväliset suositukset (ICRP/IAEA) sekä kansalliset viranomaiset määrittelevät suojelurajat ja käytännöt.

Radioaktiivisuusriskien hallinnassa noudatetaan perusperiaatteita: aika, etäisyys ja suojaus; ALARA-periaate (as low as reasonably achievable). Suojatoimet sisältävät ajan minimoinnin, etäisyyden lisäämisen, asianmukaiset suojaukset sekä kontaminaationestot, monitoroinnin ja onnettomuuksien varautumisen.