Radiaatio

Radiaatio on energian siirtymistä aaltomuodossa tai hiukkasina. Se jaetaan ionisoivaan ja ei-ionisoivaan radiaatioon: ionisoiva radiaatio koostuu korkeaenergiaisista fotoneista (röntgensäteet ja gammasäteet) sekä hiukkasista (alfaa-, beeta- ja neutronisäteet), ja se voi irrottaa elektroneja atomeista. Ei-ionisoiva radiaatio käsittää matalampien energioiden fotonit ja hiukkaset, kuten näkyvän valon, infrapunan, mikroaallot ja radiotaajuudet, jotka yleensä eivät ionoi aineita.

Radiaation lähteet ovat sekä luonnollisia että ihmisen tuottamia. Luontaisia lähteitä ovat taustasäteily auringosta, kosmisen säteilyn sekä maankuoren radioaktiivisten aineiden, kuten radonin, aiheuttama altistus. Ihmisen toiminta tuottaa ionisoivaa radiaatiota lääketieteellisistä kuvantamismenetelmistä (röntgen, CT), teollisuuskäytöstä sekä energian tuotantoon liittyvistä sovelluksista. Ionisoiva radiaatio voi vahingoittaa soluja ja DNA:ta, lisätä mutaatioiden riskiä ja kasvattaa syöpäriskiä. Non-ionisoiva radiaatio ei yleensä aiheuta solutason vaurioita kuin lämpövaikutuksen kautta, mutta suuria ja pitkäaikaisia altistuksia voidaan pitää riskinä esimerkiksi silmille tai iholle.

Mittaukset ja turvallisuus: Absorboitunut annos mitataan grayna (Gy); efektiivinen annos sievert (Sv) huomioi biologisen herkkyyden. Aktiivisuus mitataan becquerelleina (Bq). Luonnollinen taustasäteily on keskimäärin muutaman millisievert vuodessa, riippuen alueesta ja radonista. Säteilyturvallisuudessa noudatetaan ALARA-periaatetta, ja suojausta toteutetaan ajan vähentämisen, etäisyyden suurentamisen sekä materiaalien, kuten lyijyn tai betonin, avulla.

Käyttökohteet ja säätely: Radiaatiota hyödynnetään lääketieteessä kuvaus- ja sädehoitomenetelmissä, teollisuudessa ja tutkimuksessa. Turvallisuus- ja säätelyasiat ovat monimutkaisia ja vaihtelevat maittain; valtiot asettavat ohjeita väestön ja työntekijöiden altistuksille.