Radarointi

Radarointi on prosessi, jossa käytetään tutkaa havaitsemaan sekä mittaamaan kohteita lähettämällä radioaaltoja ja analysoimalla takaisinheijastuneita signaaleja. Radarsysteemi koostuu lähettimestä, vastaanottimesta, antennista ja signaalinkäsittelyjärjestelmästä. Lähettimellä tuotettu pulssi etenee kohteisiin; osa energiasta heijastuu takaisin ja vastaanotin tallentaa sen. Aikaviiveen mittaaminen määrittää kohteen etäisyyden, Doppler-siirtymä liittyy kohteen liikkeeseen, ja signaalin voimakkuus sekä muoto antavat lisätietoja kohteen koostumuksesta tai koosta.

Perinteisiä tekniikoita ovat pulssiradar, joka lähettää lyhyitä pulssseja ja mittaa paluuaikaa, sekä jatkuva-aalto radar, joka seuraa kohteen nopeutta Doppler-tilauksen avulla. Edistyneemmät järjestelmät hyödyntävät esimerkiksi syntetisoitua suurennus- eli SAR-tekniikkaa sekä maanpäällistä radarointia maaperän tutkimiseen (GPR).

Radarointia hyödynnetään monilla aloilla: meteorologiassa sään radar havaitsee sade- ja ukkospilvet; ilmailussa ja meriliikenteessä se valvoo ilmasidettä sekä turvallisuutta; automaatiossa autojen turvajärjestelmät käyttävät tutkaa, ja geologiassa sekä arkeologiassa SAR- ja GPR-tutkimukset paljastavat maanpäällisiä ja maanalaisia rakenteita sekä piilotettuja kohteita.

Radaroinnin haasteita ovat kohteiden heijastuskyvyn vaihtelu, sääolosuhteet ja ympäristömelu, sekä rajallinen erotuskyky kaukana olevissa kohteissa. Säädösten mukaan radiotaajuuksien käyttö on tarkasti säänneltyä, ja järjestelmien tekniset sekä turvallisuuskäytännöt voivat vaatia lupia ja koulutusta.