Radarointia

Radarointi on tekninen prosessi, jossa radioaaltoja käytetään kohteiden havaitsemiseen, etäisyyden määrittämiseen sekä liikkeen ja koon arvojen arviointiin. Periaatteessa radaritoiminta perustuu siihen, että lähettimellä tuotettu radioaaltosegmentti lähetetään kohti ympäristöä, ja takaisin heijastuneet signaalit vastaanotetaan vastaanottimella. Aallon aikaviiveestä, suuntauksesta ja doppler-tilasta voidaan johtaa kohteen etäisyys, suunta ja useimmiten nopeus.

Radarijärjestelmän keskeiset osat ovat lähettimet ja vastaanottimet sekä samaan antenniin usein yhdistetty lähetys-vastaanotto-antenni, signaalin käsittelyyn tarkoitetut algoritmit, näyttö tai hälytysjärjestelmä sekä järjestelmän ohjaus- ja kalibrointielementit. Keskeisiä tekijöitä ovat myös suuntawide, herkkä vastaanotto, kohinan ja häiriöiden hallinta sekä ympäristövaikutusten huomiointi.

Toimintatavoiltaan radareita on useita. Pulssiradarissa lähetetään lyhyitä, tarkasti aikataulutettuja pulssia, joiden aikaerosta saadaan etäisyys. Jatkuva-aalto-radari (CW) lähettää jatkuvaa aaltoa ja mittaa liikettä doppler-tilan muutoksilla. Monimutkaisemmissa järjestelmissä kuten pulssidoppler ja synteettistä suurta aukkoa hyödyntävät radarit (SAR) voivat tuottaa tarkkaa kuvatietoa sekä etäisyydestä että liikkeestä suuremmilla tarkkuuksilla.

Sovelluksia ovat ilmailu, meriliikenne, sääennusteet, puolustus ja autojen ajoneuvot sekä robotiikka. Radareiden käyttö on säänneltyä ja sitä säätelevät lupavaatimukset sekä spektrin hallinta. Haasteita ovat kohinan, häiriöiden, sääolosuhteiden ja monenkohde-tilanteiden erottaminen sekä tarkka, luotettava tulkinta signaaleista. Historiaa hallitsi kehitys 1930–1940-luvuilla, jolloin radarista tuli keskeinen teknologia toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.

---