Puhekielisissä

Puhekielisissä on kielentutkimuksessa käytetty ilmaisumuoto, jolla viitataan arkiseen, puhuteltavissa olevaan suomen kielen käyttöön. Sanaa käytetään erityisesti kuvaamaan teksteissä tai puheessa ilmiötä, jossa kieli on epäformaalia ja käytännön arjen ilmaisut näkyvät kirjoitettuna tai näytellään vuoropuheluissa. Puhekielinen tyyli voidaan nähdä osana laajempaa kielijärjestystä, jossa myös kirjakielen vastakohdat ja erilaiset rekisterit ovat läsnä. Puhekielisissä teksteissä sanaa voidaan käyttää adjektiivi- tai substantiivimuodossa, kuten puhekielisissä teksteissä.

Käytännössä puhekieli ilmenee mm. sanaston ja ilmaisujen lisäyksenä, äänteiden ja sanamuotojen lyhentäminä tai muuntuneina, sekä lauserakenteiden epämuodollisina piirteinä. Esimerkkejä ovat pronounien sekä verbaalisten muotojen arkipäiväiset muunnelmat, kuten minä → mä, sinä → sä, Olen → oon, tai ennen kuin → ennenkuin. Puhekielessä esiintyy usein kontraktioita, lyhenteitä ja puhelinkielelle tyypillisiä ilmaisutapoja, sekä nuorten tai ryhmäkohtaisten termien käyttöä. Puhekieliset ilmaisut voivat kuitenkin olla varsin yleisiä myös kirjallisissa dialogeissa, lehtijutuissa ja blogikirjoituksissa, kun halutaan kuvata todellista puhetilannetta tai luoda tiettyä tunnelmaa.

Puhekieli eroaa slangista: slangia käytetään usein tietyille ryhmille tai alhaisemmalle kielelliselle rekisterille ominaisen sanaston kautta, kun puhekieli tarkoittaa laajempaa, arkista puhutun kielen ilmaisua. Puhekielisyys ei siten ole pelkästään slangia, vaan kattavampi ilmiö, joka kattaa käynnistystä, muotoa ja sisällyttää laajemman kirjo-sanomisen rohkeamman, epävirallisemman ilmaisun.

Käyttö ja konteksti vaihtelevat; puhekielisissä voidaan lisätä realismia, vuoropuhelua ja henkilöhahmojen luonteen ilmaisua, kun taas muodollisemmissa yhteyksissä suositaan kirjakieltä.

See also: kirjakieli, slang, rekisteri.