Polymeerikalvo

Polymeerikalvo on ohut kalvo, joka valmistetaan polymeerimateriaalista. Sen paksuus on tyypillisesti muutamasta mikrometristä useisiin kymmeniä mikrometrejä. Polymeerikalvot ovat tärkeitä pakkaamisessa, suojapinnoitteissa sekä monissa teknisissä ja lääketieteellisissä sovelluksissa.

Kalvot jaotellaan usein niiden polymeriseen koostumukseen sekä rakenteeseen nähden. Yleisiä ovat polyeteenistä (PE), polypropeenista (PP), polyesteristä (PET) ja polyvinyylikloridista (PVC) valmistetut kalvot. Ominaisuuksien mukaan kalvot voivat olla amorfisia tai osittain kristallisia, ja niistä voidaan valmistaa suuntautuneita kalvoja parantamaan mekaanisia ominaisuuksia. Kalvojen valmistusmenetelmät koostuvat pääasiassa suulakepuristus- (extrusio) ja valssausmenetelmistä; lisäksi puhaltamisesta syntyvät monikerroksiset kalvot (co-extrusion) ja laminaatit voivat parantaa kosteuden ja kaasujen barrieeria.

Ominaisuudet, jotka määrittelevät kalvon soveltuvuutta, ovat muun muassa kosteutta ja kaasujen läpäisevyys, mekaaninen kestävyys, läpinäkyvyys sekä lämpötilankesto. Pintakäsittelyillä voidaan vaikuttaa tarttuvuuteen, kosteudenkestävyyteen ja ulkonäköön. Monikerroksiset kalvot mahdollistavat räätälöidyt yhdistelmät, kuten hyvän barrieron sekä optiset tai tulostettavuuteen soveltuvat ominaisuudet.

Sovellukset kattavat suurimman osan pakkaamisesta: elintarvikkeiden pakkaus on suurin käyttökohde, mutta kalvoja käytetään myös lääketieteellisissä ja teknisissä laitteissa, teollisiin suojakalvoihin sekä optisiin ja sähköisiin kalvoihin. Ympäristö näkökulmasta kierrätettävyys ja kiertotalous ovat tärkeitä teemoja; osa biopohjaisista ja biohajoavista kalvoista, kuten PLA ja PHA, kehitetään fossiilisten materiaalien korvaajiksi.

Esimerkkejä yleisistä kalvoista ovat PE-, PP- ja PET-kalvot sekä PA- ja PC-kalvot. Biopolymeerikalvoja ovat PLA- ja PHA-kalvot. Niiden valinta perustuu sovelluksen vaatimuksiin, kuten läpinäkyvyyteen, kestävyyteen ja barrieeriominaisuuksiin.