Pitkäikäisyyden

Pitkäikäisyyden käsite viittaa sekä yksilön että väestön elinikään ja sen pitenemiseen. Suomessa ja muualla termiä käytetään kuvaamaan kykyä elää pitkään sekä saavuttaa korkeita ikävuosia. Yleisesti puhuttaessa erotetaan elinikä eli elinkaaren pituus ja terveysjakso, jolloin elämänlaatu säilyy hyvänä. Pitkäikäisyydellä on sekä biologinen että demografinen ulottuvuus.

Maailmanlaajuisesti elinajanodote on wedi muuttanut merkittävästi historiallisesti: terveydenhuollon, hygienia, rokotukset ja ravitsemus ovat pidentäneet elämää monissa maissa. Eri maiden välillä esiintyy kuitenkin suuria eroja: korkeasti koulutetut ja tulopalveluiden saatavilla olevat yhteiskunnat kokevat yleensä korkeampia elinajanodotteita kuin kehitysmaat. Väestön ikääntyminen on erityisen näkyvää alueilla, joissa syntyvyys on matalampi ja elinikä korkeampi.

Elinikään vaikuttavat tekijät ovat monitahoisia. Geneettiset tekijät sekä elämäntavat, kuten liikkuminen, ruokavalio, tupakoinnin vähentäminen ja alkoholin kohtuukäyttö, vaikuttavat merkittävästi. Ympäristötekijät, sosiaaliset suhteet ja pääsy terveydenhuoltoon ovat tärkeitä lisäksi. Biologisesti vanheneminen liittyy solujen ikääntymiseen, tulehduksellisiin prosesseihin ja oksidatiiviseen stressiin; tutkimus tarkastelee telomeerien pituutta ja soluviestintää, sekä keinoja, joilla terveyttä voidaan ylläpitää pidempään.

Sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset ovat keskeisiä: vanheneva väestö asettaa paineita siirtymävaiheille sosiaaliturvassa, terveydenhuollossa ja työmarkkinoilla. Pitkäikäisyyden tutkimus ja politiikka pyrkivät parantamaan sekä elinajan että terveysajan laatua sekä tukemaan kestävää yhteiskuntaa.