Perusrajoitukset

Perusrajoitukset on suomalaisessa oikeuskielessä termi, jolla viitataan perusoikeuksiin kohdistettuihin rajoituksiin. Ne eivät ole itsessään oikeuksia, vaan laillisesti sallitut vaikutamiset, joiden tarkoituksena on turvata tärkeät yleiset edut tai muiden oikeuksia koskevat oikeudet. Perusoikeuksien rajoitukset tulee määritellä lailla ja niiden on oltava välttämättömiä sekä suhteellisuutta noudattavia.

Oikeudellinen perusta perusrajoituksille löytyy perustuslaista ja sitä täydentävistä laeista. Perusoikeudet voivat olla rajoitettavissa sallitulla tavalla ja ainoastaan laissa erikseen säätämillä edellytyksillä. Rajoituksille asetetaan täsmällinen oikeudellinen tavoite, kuten yleinen turvallisuus, järjestys, terveys tai muiden oikeuksien suojaaminen, ja niiden on oltava oikeasuhtaista objektiivisesti arvioituna.

Soveltamisalakin on laaja: perusoikeudet kattavat muun muassa sananvapauden, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden sekä yksityisyyden suojan. Rajoitukset voivat ilmaantua esimerkiksi julkisen tilan käytön, väkivallan ehkäisyn tai tietosuoja-asioiden yhteydessä sekä erilaisten poikkeusolojen aikana. Rajoitusten on aina perustuttava lakiin ja oltava mahdollisimman pienin keinoin toteutettavissa.

Suojaamiset ja valvonta: Rajoitusten laillisuuden ja kohtuullisuuden valvovat pääasiassa tuomioistuimet sekä parlamentaarinen ja hallinnollinen valvonta. Perusrajoituksien käyttöä seuraa usein aikarajoituksia tai säännöllinen arviointitarve, jotta ne eivät kaventaisi perusoikeuksia käyttämällä kohtuuttomasti pitkään.

Viitteet: perustuslaki, perusoikeudet, oikeusvaltioperiaate, suhteellisuusperiaate, poikkeusvaltuudet.