Muumiointikäytäntöjä

Muumiointikäytäntöjä viittaa erilaisiin menetelmiin ja prosesseihin, joita käytetään ihmisten tai eläinten ruumiiden säilyttämiseen kuoleman jälkeen. Tavoitteena on estää hajoaminen ja säilyttää keho tunnistettavassa tai uskonnollisesti merkityksellisessä muodossa. Historiallisesti muumiointia on harjoitettu monissa kulttuureissa, tunnetuimpana esimerkkinä muinainen Egypti.

Egyptiläisessä muumioinnissa ruumis käsiteltiin huolellisesti poistamalla sisäelimet ja kuivaamalla keho natron-suolalla. Tämän jälkeen keho käärittiin pellavakääreisiin ja sijoitettiin sarkofagiin. Tarkoitus oli säilyttää ruumis tulevaa elämää varten. Muita muumiointiperinteitä on löytynyt muun muassa Etelä-Amerikan Andeilta, jossa luonnolliset olosuhteet, kuten kuiva ilmasto ja korkea sijainti, edistivät säilymistä.

Nykyaikana muumioinnilla tarkoitetaan useimmiten ruumiin kemiallista säilöntää. Tämä prosessi, jota kutsutaan balsamoimiseksi, sisältää verenkierron korvaamisen säilöntänesteillä. Tässä menetelmässä ruumista ei kuitenkaan tyypillisesti muotoilla tai kääritä samalla tavalla kuin historiallisissa käytännöissä, ja se on yleisemmin käytössä esimerkiksi valmistautumisessa hautajaisiin. Jotkut yksityishenkilöt ovat myös valinneet vapaaehtoisen muumioinnin, jossa pyritään säilyttämään keho kokonaisena tieteellisiin tai henkilökohtaisiin tarkoituksiin, usein käyttäen kehittyneempiä jäädytys- tai kuivaustekniikoita. Nämä käytännöt vaihtelevat kulttuuristen uskomusten, uskontojen ja teknologisen kehityksen mukaan.