Mucinikerros

Mucinikerros on limakalvojen pinnalla esiintyvä geelimäinen suojakerros, joka koostuu suurista glykoproteiineista, mucineista, sekä runsaasta vedestä, elektrolyyteistä ja pieneliöistä. Se muodostaa kosteutta ylläpitävän, reunoiltaan limakalvoa koskettavan suojaavan nesteen, jonka oikea koostumus ja paksuus ovat elintärkeitä hyvinvoinnille. Mucinikerros syntyy pääasiassa goblet-soluissa sekä joissain tapauksissa submukosaalisissa rauhassoluissa.

Geelimäinen kerros jakautuu usein kahteen toiminnallisesti eriytyneeseen kerrokseen: sisäkerros on tiukasti ihon kaltaisen epiteelin yläpuolella kiinnittyneempi ja suhteellisesti stabiilimpi, tarjoten tiiviin esteen bakteerien ja muiden hiukkasten tunkeutumiselle; ulompi kerros on muun muassa liikkuva ja helpottaa hiukkasien sekä mikrobien siirtymistä limakalvolla. Mucinikerroksen gelin muodostavat geelimäiset muciinimolekyylit, jotka rakentuvat monin tavoin toisiinsa disulfidisidosten avulla, muodostamalla verkostoa, joka sitoo nestettä ja antaa kerrokselle sen viskoelastisen luonteen. Muciinien O-glykosylointi antaa niiden pinnalle negatiivisen varauksen ja lykkii mikrobeja sekä partikkelien sitoutumista, samalla tarjoten erikoistuneita reunamerkkejä bakteerien ja vasta-aineiden vuorovaikutukselle.

Mucinikerroksen tehtäviin kuuluu kosteuden ja kimmoisuuden ylläpito, epiteelin suojaaminen mekaaniselta vaurioilta, mikrobien este sekä liman ja valikoivien ravinteiden hallittu kuljetus. Hengitysteissä ja ruoansulatuskanavassa kerros on jatkuvan turnoverin alaisena: silmikässä liikkuvat inaktivoidut hiukkaset ja mikrobien poistuminen tapahtuu mookkisesti mucociliaarisessa puhdistuksessa ja peristaltiikassa.

Terveyteen liittyvät ilmiöt liittyvät usein mucinien ilmaisun ja koostumuksen muutoksiin. Esimerkiksi vilkastunut limaneritys ja muuttunut mucinien glykanikudos voivat liittyä astmaan, COPD:hen tai tulehduksellisiin suolisairauksiin, kun taas nestehukka tai mutkikkaat ionipitoisuudet voivat heikentää limakerroksen kykyä suojata. Tutkimus mucinikerroksesta edistää ymmärrystä sairauksien patologiasta sekä mahdollistaa kohdennettuja hoitomuotoja.