Mittekognitivismi

Mittekognitivismi on metaetiikan suuntaus, jonka mukaan moraaliset väitteet eivät ole totuusarvoisia väittämiä eivätkä kuvaa maailmasta tosiasioita. Sen sijaan moraaliset lauseet ilmentävät asenteita, arvoja tai tahtoa ja toimivat kehotuksina tai yhteiskunnallisesti yhteensovitettavina ohjeina. Näin moraaliset lausumat eivät väitä jotakin maailmasta totta tai epätotta, vaan ovat toiminnan ohjaavia ilmauksia.

Suuntausta rakennetaan useissa muodossa. Emotivismi tulkitaan usein moraalisten lauseiden ilmentävän tunteita ja arvostuksia sekä vaikuttavan kuulijaan. Preskriptivismi puolestaan näkee moraaliset väitteet yleistäviä käskyinä tai suosituksina, jotka pyritään sovittamaan universaaleiksi. Ekspressivismi yhdistää näitä näkökohtia ja katsoo moraalisen väitteen ilmentävän yleisluonteista tukea tai haastetta, jonka tarkoituksena on ohjata toimintaa ja kieltä.

Historian valossa mittekognitivismi kehittyi 1900-luvulla kriisaten perinteistä moralisenssia. Tunnetuimpia edustajia ovat A. J. Ayer, jonka Emotivismi korosti ilmaisua ja motivointia; C. L. Stevenson, joka lisäsi moraalisen väitteen retorisen voiman näkökulman; sekä R. M. Hare, jonka Preskriptivismi painotti moraalisten sääntöjen universalisointia. Myöhemmin ekspressivistit kuten Simon Blackburn ja Allan Gibbard ovat kehittäneet perusteluita moraalisen kielestön ja käytännön ohjaamisen vuorovaikutuksesta.

Kritiikkiin sisältyy väite, että mittekognitivismi ei pysty selittämään moraalisen väitteen motivaatiota tai moraalisen tietoisuuden kokemuksia, sekä väitteet moraalisten erimielisyyksien luonteesta. Vastauksena non-cognitivistit korostavat, että moraalinen kieli voi toimia normatiivisessa ohjauksessa ilman totuusarvoa, ja että moralisaatio voi olla vailla totuuspohjaa, mutta silti käytännön merkityksellistä. Mittekognitivismi luo merkittävän vaihtoehdon kognitivismin kysymyksiin moraalin luonteesta.