Mikroarraytekniikoilla

Mikroarraytekniikat, usein pelkästään mikroarrayksi kutsuttu, on molekyylibiologian menetelmä, joka mahdollistaa tuhansien tai jopa miljoonien DNA-, RNA- tai proteiinisekvenssien samanaikaisen mittaamisen pienellä kiinteällä pinnalla, kuten lasisirulla tai mikrosirulla. Nämä ovat yleensä pieniä, ruudukkomaisia rakenteita, joihin on kiinnitetty tunnettuja molekyylejä, kuten oligonukleotideja tai cDNA-fragmentteja. Nämä kiinteät molekyylit toimivat koettimina, jotka voivat sitoutua spesifisesti vastaaviin merkittyihin molekyyleihin tutkittavasta näytteestä.

Prosessi alkaa yleensä näytteen valmistelulla, jossa esimerkiksi RNA eristetään soluista ja käännetään cDNA:ksi, joka sitten merkitään fluoresoivilla väriaineilla. Tämä merkitty näyte inkuboidaan mikroarrayn kanssa. Kun merkityt näytemolekyylit sitoutuvat koettimiin, se havaitaan skannaamalla array ja analysoimalla fluoresenssin voimakkuus kussakin kohdassa. Suurempi fluoresenssisignaali kertoo vahvemmasta sitoutumisesta, mikä viittaa suurempaan määrään kyseistä sekvenssiä näytteessä.

Mikroarraytekniikoilla on monia sovelluksia. Niitä käytetään laajasti geeniekspression tutkimuksessa, jossa seurataan eri geenien aktiivisuutta eri olosuhteissa tai solutyypeissä. Näitä tekniikoita hyödynnetään myös genotyyppien tunnistamisessa, mutaatioiden seulonnassa ja proteiini-vuorovaikutusten tutkimuksessa. Ne ovat arvokkaita työkaluja esimerkiksi sairausmekanismien ymmärtämisessä, lääkekehityksessä ja diagnostisten menetelmien kehittämisessä.