Maatalouskäytöt

Maatalouskäytöt ovat maatalouden tuotantoa ja siihen liittyvää toimintaa varten käytettävien maa-alueiden ja rakenteiden kokonaisuuksia. Termi kattaa sekä viljelyyn että hayvaan tuotantoon tarkoitetut alueet sekä niihin liittyvät tilojen rakennelmat, välineistön ja infrastruktuurin. Maatalouskäytöt määrittelevät yleisesti, mitä aluetta pidetään ensisijaisesti maatalouden tuotantoon varattuna, ja ne voivat vaihdella maankäytön suunnittelussa ja hallinnassa.

Tyypillisiä maatalouskäytön muotoja ovat viljelys- ja peltomaat, joissa tuotantokuntaan kuuluvat viljan, nurmen tai muiden kasvien tuotanto. Laidun- ja niittymaat palvelevat karja- ja maitotalouden rehuntarvetta. Kasvihuonovigilaatio ja erikoiskasvihuolto ovat esimerkkejä esimerkiksi vihannes- ja taimitarharakenteista. Maatalouskäyttöön voidaan myös liittää eläintuotantoon liittyviä tilarakennuksia, varastointialueita sekä lannoite- ja rehivarastoja. Maankäyttösuunnittelussa maatalouskäyttöinä pidetyt alueet ovat usein erottamaton osa maatalouden tuotantoprosessien toimintaedellytyksiä.

Ympäristö- ja resurssivaikutukset ovat keskeisiä. Maatalouskäytöt vaikuttavat maaperän laadun, erosioiden, vedenkulutuksen sekä ravinne- ja kemikaalijäämien hallintaan. Kestävän kehityksen näkökulmasta kiinnitetään huomiota maaperän suojeluun, vesistöjen rehevöitymisen vähentämiseen, biodiversiteetin tukemiseen sekä energian ja päästöjen pienentämiseen. Ilmastonmuutoksen myötä sopeutuminen ja sopeutettujen viljely- ja eläintuotantotapojen kehittäminen korostuvat.

Lainsäädäntö ja tukijärjestelmät ohjaavat maatalouskäytöksiä. Suomessa maankäyttöä säätelevät muun muassa kunnallinen maankäyttöplanointi sekä EU:n yhteinen maatalouspolitiikka (CAP), joka muodostaa tukien ja kehittämishankkeiden raamit. Maatalouskäyttöjen suunnittelussa pyritään säilyttämään tuotantokapasiteetti pitkällä aikavälillä sekä turvaamaan ympäristöhyötyjen ja tuotannon tasapaino.