MRIkuvauksessa

MRI-kuvauksessa, eli magneettikuvauksessa, käytetään voimakasta magneettikenttää sekä radioaaltoja elintoimintojen kuvantamiseen. Menetelmä ei säteile ionisoivaa säteilyä, vaan kuvat perustuvat kehon vesipitoisiin kudoksiin liittyviin prootontien liikkeisiin ja niiden aiheuttamiin signaaleihin, jotka tietokone muodostaa kuviksi. Erityisen hyvä kontrasti pehmeille kudoksille tekee MRI:n käyttökelpoiseksi aivojen, selkäytimen, nivelten sekä monien sisäelinten tutkimisessa.

MRI kuvataan useilla eri sekvensseillä; tavallisimpia ovat T1- ja T2- sekvenssit sekä diffuusiokuvaus. Osa tutkimuksista käyttää gadolinium-pohjaista kontrastia tehostamaan kuvissa näkyviä rakenteita, esimerkiksi kasvaimia, arpikudoksia tai tulehduksellisia muutoksia varten. Kontrasti annetaan laskimoon tutkimuksen aikana, ja sen vaikutus riippuu alueesta sekä hoitavan lääkärin harkinnasta.

Kuvauksen valmistelu ja kulku ovat potilaskeskeisiä. Potilas makaa tutkimuspöydällä, joka liikkuu suurimman osan ajasta skannerin sisällä. Ennen tutkimusta kartoitetaan metalliesineet, implantaatiot sekä mahdollinen ahdistus eli claustrofobia. Kuvaukset voivat kestää 15–60 minuuttia; meluinen ympäristö ja pidentynyt liikkumattomuus voivat vaatia korvatukia tai lievityksiä. Joissakin tapauksissa voidaan käyttää avompaa laitetta tai rauhoittavaa vaihtoehtoa.

MRI-kuvauksella on yleisesti hyvä turvallisuusprofiili ja se tarjoaa yksityiskohtaisia kuvia pehmeistä kudoksista. Käytännön rajoituksia ovat metalliset implantit sekä harvinaisemmat kontrastiaineiden haitat munuaisten toimintaan. Potilaan arviot ja lääketieteellinen tarve ohjaavat yksilöllisen kuvauksen suunnittelun.