Lähiinfrapunana

Lähisäteily on sähkömagneettisen spektrin osa, joka ulottuu noin 700 nanometrin ja 2500 nanometrin välille. Se sijaitsee näkyvän valon ja keski-infrapunasäteilyn välissä. Lähisäteilyä kutsutaan myös lähi-infrapunaksi. Se ei ole ihmissilmälle näkyvää, mutta sillä on monia käytännön sovelluksia. Lähisäteilyllä on useita alueita, kuten lähi-infrapuna A (NIR-A, 700–1000 nm), lähi-infrapuna B (NIR-B, 1000–2000 nm) ja lähi-infrapuna C (NIR-C, 2000–2500 nm).

Lähisäteilyä käytetään monissa teollisissa ja tieteellisissä sovelluksissa. Sitä hyödynnetään esimerkiksi spektroskopiassa, jossa sen avulla voidaan tunnistaa ja analysoida erilaisia aineita niiden ainutlaatuisten absorptio- ja heijastusominaisuuksien perusteella. Tämä tekniikka on tärkeä esimerkiksi elintarviketeollisuudessa laadunvalvonnassa, lääketeollisuudessa vaikuttavien aineiden tunnistamisessa ja ympäristötieteissä saasteiden seurannassa.

Lisäksi lähisäteilyä käytetään etämittausjärjestelmissä, kuten satelliittikuvauksessa ja kaukokartoituksessa. Kasvillisuuden tunnistamisessa ja kunnon arvioinnissa lähisäteilyn mittaaminen on keskeistä, sillä kasvit heijastavat sitä voimakkaasti. Valokuitutekniikassa, erityisesti telekommunikaatiossa, käytetään usein lähisäteilyn aallonpituuksia valon siirtämiseen. Lämpökuvantamisessa lähisäteilyä voidaan käyttää myös, tosin eri tavalla kuin pitkäaaltoisempia infrapunasäteitä, joita käytetään yleisemmin lämpötilan mittaamiseen. Lähisäteilyllä on myös sovelluksia valaistuksessa ja turvallisuusteknologiassa.