Luontoyhteyden

Luontoyhteyden käsite kuvaa henkilön koettua yhteyttä luonnon kanssa. Se voi ilmetä emotionaalisena siteenä, kognitiivisena arvostuksena sekä käytännön toimintana, jossa ihminen kohtelee luontoa kunnioittavasti ja suojelee sitä.

Luontoyhteys voidaan jäsennellä useampaan ulottuvuuteen. Emotionaalinen ulottuvuus viittaa tunteisiin, jotka syntyvät luonnon kokemuksesta, rauhasta ja mielentilan palautumisesta. Kognitiivinen ulottuvuus liittyy ymmärrykseen luonnon toiminnasta, monimuotoisuudesta ja osallisuudesta. Käytännöllinen ulottuvuus ilmenee käyttäytymisenä, joka suosii luontoa, edistää sen suojelua ja ekososiaalista vastuullisuutta.

Tutkimukset ovat liittäneet luontoyhteyden hyvinvointiin sekä myönteisiin asenteisiin ympäristöä kohtaan. Luontoyhteyden kokeminen voi lisätä stressin vähenemistä, parantaa mielialaa ja tukea ekologista identiteettiä sekä pro-ympäristömyönteistä käyttäytymistä. Kansainvälisissä mittauksissa on käytetty välineitä kuten Nature Relatedness Scale toiminnan kuvaamiseen; Suomessa vastaavat mittarit ovat kehitteillä ja käytössä luontosuhteen arvioinnissa.

Luontoyhteyden rakentuminen riippuu sekä yksilöllisistä että rakenteellisista tekijöistä: lapsuudenkeskeiset kokemukset, pääsy viheralueisiin, turvalliset ja esteettiset ympäristöt sekä kulttuuriset traditiot. Rajoitteet kuten asuinalueen luontopuutteet ja fyysiset rajoitteet voivat kaventaa sen mahdollisuuksia. Tämän vuoksi on tärkeää edistää inklusiivista, helppoa ja säännöllistä pääsyä luontoympäristöihin.

Tukikeinoja ovat luontoa sisältävä koulutus, luontopäivätyöskentely, puisto- ja koulupuutarhatoiminnot sekä hoiva- ja terapiaohjelmat, joissa luontoa hyödynnetään palautumis- ja hyvinvointitarkoituksiin. Kaupunki- ja koulurakenteissa viihtyvyyden ja turvallisuuden huomioiminen luonnon läsnäolon edistämiseksi on keskeistä.