Luonnonsuojelulainsäädäntö

Luonnonsuojelulainsäädäntö on Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelua koskeva oikeudellinen kehys. Se koostuu sekä kansallisista säädöksistä että Euroopan unionin lainsäädäntöä toimeenpanoista koskevista säännöksistä, jotka koskevat biodiversiteetin suojelemista sekä elinympäristöjen ja maisemien kestävää käyttöä. Keskeisin kansallinen lainsäädäntö on Laki luonnonsuojelusta, joka määrittelee suojelun kohteet, suojelu- ja hoitotoimenpiteet sekä rajoitukset luonnonvarojen käytössä.

Luonnonsuojelulainsäädäntö kattaa lajien suojelun ja elinympäristöjen suojelun, sekä mahdollistaa suojelualueiden kuten luonnonpuistojen, kansallispuistojen ja muiden erityisten suojelukohteiden perustamisen. Toiminta, joka voi vahingoittaa tai häiritä suojeltuja lajeja tai tärkeitä elinympäristöjä, on usein rajoitettu tai kielletty ilman lupaa tai poikkeusta. Lainsäädäntö antaa viranomaisille valtuudet myöntää poikkeuksia ja asettaa hoito- sekä käyttötapaohjeita.

EU:n lintudirektiivit ja luontodirektiivit ovat osa lainsäädäntökehystä, mikä tarkoittaa, että Suomen Natura 2000 -verkosto koostuu suojelualueista, joilla huomioidaan sekä uhatut lajit että elinympäristöt. Kansallinen YVA-menettely osana suunnittelua varmistaa ympäristövaikutusten arvioinnin ennen päätöksentekoa. Viranomaisten, kuten Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Metsähallituksen, sekä kuntien tehtävä on valvoa ja hallinnoida suojelutoimia sekä kuulla asianosaisia.

Luonnonsuojelulainsäädäntö tavoittelee luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä sekä ekosysteemipalvelujen turvaamista, kuten puhdasta vettä, ilmastoa sääteleviä hiilivarastoja ja luonnollista maisemaa. Lainsäädäntö on dynaaminen ja päivittyy tältä osin, kun uutta tutkimustietoa ja EU-vaatimuksia otetaan käyttöön.