Lisäsanat

Lisäsanat on suomalaisessa kieliopissa perinteinen termi sanaryhmälle, joka tarkentaa tai laajentaa pääsanana käytettyä substantiivia tai nominaalista ilmaisua. Niiden tehtävä on antaa lisätietoa siitä, minkälaisesta ilmiöstä on kyse, kuten kokoa, ikää, määrää tai osoitettavuutta, ilman että pääsanana olevan substantiivin ydinsisältö muuttuu. Tavanomaisia lisäsanoja ovat adjektiivit sekä luvut ja muut määritykset sekä demonstraattoriset sanat. Myös omistuspronominit voivat toimia lisäsanoina. Kaiken kaikkiaan lisäsanat muodostavat nominaalisen määriteketjun, joka sijoittuu ennen pääsanana olevaa substantiivia.

Tyyppejä on useita: adjektiivit kuten iso tai vanha; lukusanat kuten kolme tai seitsemän; demonstraattorit kuten tämä ja tuo; sekä määritys- ja omistuslauseet, jotka voivat esiintyä monimutkaisemmissa määriteketjuissa. Nämä sanat tallentavat ominaisuuksia, määrää, osoitettavuutta tai omistajuutta.

Sijainti lauseessa: lisäsanat esiintyvät tyypillisesti ennen pääsanaa ja muodostavat sen määriteketjun yhdessä pääsanan kanssa. Tämä rakenne on keskeinen osa nominaalisen lauseen rakentamista suomen kielessä.

Nykyisessä kieliopillisessa tutkimuksessa termi "lisäsanat" esiintyy vähemmän kuin aiemmin; käsitteet jakautuvat usein erillisiin sanaluokkiin kuten adjektiiveihin, lukusanoihin ja demonstratiivisiin sanoihin. Silti termiä käytetään opetuksessa ja historiallisissa teksteissä kuvaamaan näiden sanojen roolia määriteinä.

Esimerkkejä: iso talo; kolme vanhaa autoa; tämä talo.