Käyttäytymisterapiassa

Käyttäytymisterapia on psykologinen hoitomuoto, joka keskittyy havaittavaan käyttäytymiseen ja sen ympäristön vaikutuksiin. Sen tavoitteena on muuttaa epätoivottuja toimintamalleja sekä vähentää oireita muokkaamalla vihjeitä, palkkiojärjestelmiä ja altistumisen kaltaisia oppimisen prosesseja.

Teoreettinen pohja perustuu oppimisteorioihin, kuten klassiseen ja operanttiin ehdollistumiseen. Käsite kehittyi 1950–1960-luvuilla behavioristisen suuntauksen aikana. Merkittäviä vaikuttajia ovat B. F. Skinner, Joseph Wolpe ja Mary Cover Jones. Käytännön menetelmiä ovat systemaattinen desensitisointi, altistusmenetelmät sekä erilaisten käyttäytymisen muokkauksen ja mallintamisen tekniikat.

Tekniikoita ovat: asteittainen tai välitön altistus pelkoihin; käyttäytymisen muokkaukseen perustuvat menetelmät kuten vahvistus- ja rangaistusjärjestelmät (esim. token-ekonomiat); mallintaminen; sosiaalinen oppiminen; käyttäytymisen aktiivinen lisäys ja taidojen harjoittelu.

Sovellukset: ahdistuneisuushäiriöt ja fobiat, pakko-oireinen häiriö, PTSD, masennus (käyttäytymisen aktivointi), autismikirjon häiriöt sekä lasten ja nuorten käytöshäiriöt.

Näyttö ja rajoitukset: useat tutkimukset osoittavat hoitojen tehokkuutta erityisesti pelko- ja ahdistusoireissa sekä OCD:ssa ja masennuksessa, kun käytetään altistus- ja vahvistusperiaatteita. Rajoitukset liittyvät potilaan sitoutumiseen, yksilölliseen soveltuvuuteen sekä comorbidityihin; hoito ei aina tavoita syvällisiä psykologisia prosesseja.

Nykyään käyttäytymisterapiaa kehitetään yhä enemmän yhdistämällä kognitiivisia tekniikoita ja hyödyntämällä digitaalisia muotoja, kuten internet-terapiaa ja virtuaalitodellisuusaltistuksia.