Käyttäytymishäiriö

Käyttäytymishäiriö, suomeksi myös käytös- tai käytöshäiriö, on psykiatrinen diagnoosi, joka kuvaa lapsuudessa tai nuoruudessa alkavaa toistuvaa ja jatkuvaa käyttäytymismallia, jossa loukataan toisten ihmisten perusoikeuksia, keskeisiä ikätasolle sopivia yhteiskunnallisia normeja tai sääntöjä. Käyttäytymishäiriö on yleisempi pojilla kuin tytöillä.

Häiriöön liittyy usein useita eri oireita, jotka voidaan luokitella neljään pääryhmään: aggressiivisuus muita ihmisiä, eläimiä kohtaan, omaisuuden tuhoaminen, petollisuus tai varkaus sekä vakavien sääntöjen rikkominen. Esimerkkejä oireista ovat kiusaaminen, uhkailu, fyysinen väkivalta, eläinten julma kohtelu, tulipalojen sytyttäminen, omaisuuden tahallinen vahingoittaminen, valehtelu, huijaaminen, luvaton tunkeutuminen ja kodin tai koulun sääntöjen jatkuva rikkominen.

Käyttäytymishäiriön syitä ei tunneta täysin, mutta niiden uskotaan olevan monitekijäisiä ja liittyvän sekä geneettisiin että ympäristötekijöihin. Riskitekijöitä voivat olla esimerkiksi perinnöllinen alttius, neurologiset tekijät, vanhempien käyttäytymisongelmat, kaltoinkohtelu, laiminlyönti, epäsuotuisa kasvuympäristö ja sosiaalinen oppiminen.

Diagnoosi perustuu kattavaan arviointiin, joka sisältää haastatteluja lapsen, vanhempien ja muiden läheisten kanssa sekä mahdollisesti psykologisia testejä. Käyttäytymishäiriöön ei ole yhtä parantavaa hoitoa, mutta hoito on usein monimuotoista ja pyrkii vähentämään oireita ja parantamaan toimintakykyä. Hoitomuotoja ovat muun muassa käyttäytymisterapia, vanhempien ohjaus, perheterapia ja tarvittaessa myös lääkehoito. Varhainen tunnistaminen ja interventio ovat tärkeitä, sillä hoitamattomana käyttäytymishäiriö voi johtaa vakavampiin ongelmiin myöhemmällä iällä, kuten rikollisuuteen, päihdeongelmiin ja mielenterveyden häiriöihin.