Kuormitusteoria

Kuormitusteoria on yleistermi, jota käytetään kuvaamaan, miten erilaiset kuormat vaikuttavat sekä yksilöihin että järjestelmiin. Koska kuorma syntyy eri lähteistä kontekstista riippuen, termi kattaa useita sovellusalueita, kuten kognitiivinen kuormitus, työ- ja organisatorinen kuormitus sekä mekaaninen tai rakenteellinen kuormitus.

Kognitiivinen kuormitus, eli kognitiivisen kuormituksen teoria, kehitettiin opetuspsykologiassa 1980-luvulla John Swellerin työssä. Keskeisiä käsitteitä ovat sisäinen kuorma (tehtävän vaikuttavuuden luoma vaativuus), ulkoinen kuorma (opetusmateriaalin rakenne tai virheellinen lisäkuorma) sekä germainen kuorma (kuinka hyvin tehtävä tukee oppimisrakenteiden rakentamista). Tavoitteena on suunnitella opetusta siten, että kognitiivinen kuorma pysyy hallittavana ja oppiminen tehostuu.

Työ- ja organisatorinen kuormitus tarkastelee työntekijöiden ja organisaation kokemia kuormituksia, kuten työaikaa, tehtävien vaativuutta ja psykososiaalista stressiä. Liiallinen tai epäjärjestelmällinen kuorma voi heikentää suorituskykyä, lisätä virheitä ja lisätä riskejä sekä fyysiselle että henkiselle terveydelle.

Mekaaninen tai rakenteellinen kuormitus keskittyy siihen, miten kuormat jakautuvat rakenteisiin ja järjestelmiin, kuten rakennuksiin, koneisiin ja infrastruktuuriin. Tämä näkökulma painottaa kuorman mittaamista, kuormituksen jakautumista, turvallisuuskertoimia ja rakenteiden kestävyyttä.

Kuormitusteoriaa käytetään muun muassa oppimisen, työturvallisuuden ja suunnittelun parantamiseen. Teoriaa on kritisoitu siitä, että sen sovellukset voivat olla kontekstisidonnaisia ja mittaaminen haastavaa; käytännössä se kuitenkin tarjoaa kehyksen kuormituksen havaitsemiselle ja hallinnalle.